Teimme eilen nostalgia- ja chillausretken Coney Islandille. Täällä asuessamme se oli yksi keskeisimmistä kauniiden viikonloppujen henkirei'istä. Valtavalle hiekkarannalle tultiin kesäisin ottamaan aurinkoa ja muina vuodenaikoina hengittämään raikasta meri-ilmaa ja kuuntelemaan aaltojen pauhua. Erityishuvina oli borsts-keitto, pelmenit ja smetana paikallisissa venäläisissä ravintoloissa. Meillä oli siinä määrin slaavilaiset naamat, että meitä palveltiin venäjäksi. Kotiin lähtee nyt muutama kaunis simpukankuori teiniksi venähtäneelle pikkupojalle, joka aikoinaan keräili niitä samalta paikalta. Emme kuumana päivänä halunneet borstsia, vaan päädyimme grillibaariin hampurilaiselle. Mutta kas: sen seinällä oli venäjänkielisten moottoripyöräkerhojen plakaatteja.
Tämä venäläisyys vetoaa humorintajuuni. Heikkaranta ja boardwalk ovat upeita, mutta heti niiden takana alkaa kaupunkirakenne, joka kertoo vaiherikkaasta, sekalaisesta historiasta. Se on joskus kauan sitten ollut eliitin vetäymispaikka (mistä ei oikeastaan näy jälkeäkään), sitten sinne on pamahtanut pysyvää asutusta liikakansoitukseksi asti, ja historian eri vaiheissa siellä on asunut milloin keskiluokka, sosiaalitapaukset kuten sairaalasta vapautuneet mielenterveyspotilaat ja idän siirtolaiset. Väestö koostu enimmäkseen venäläisistä, juutalaisista ja vanhuksista, eikä tämä venäläisyys ole ikärakenteesta huolimatta mitään katoavaa kansanperinnettä. Lisää tulee, nuoriakin. Pahimmillaan asuintalot muistuttavat Erich Honecker -kylää (ihan kuin kotona Leningradissa!) Erään rannalla olevan korkean asuintalon sunnittelussa on selvästi toteutettu itäisen demokratian periaatteita: rannan puoleiselle seinälle ei ole tehty parvekkeita eikä oikeastaan ikkunoitakaan. Kun kaikki eivät voi saada merinäköalaa, sitä ei anneta kenellekään! Coney Islandille on vedetty yksi metropolialueen ensimmäisistä paikallisjunalinjoista, loistava keksintö, mutta nykyisessä katsannossa raiteet kulkevat omituisesti pääkadun päällä. Sen alla ja varjossa kukoistavat venäläisten pikku bisnekset. Jos ei tietäisi missä on, voisi luulla olevansa vaikka Sotshissa. Nyt alue on nousussa, uusia, tyylikkäitä taloja rakennetaan. Eikä ihme, sieltä pääsee Manhattanille pikalinjalla kolmessa vartissa.
Iltaa vietettiin Little Italyssa. M. söi tattitortellineja. Sellaisia pitäisi viitsiä kokeilla tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti