Otherfie

Turisteilu on muuttunut tässäkin rakkaassa seurueessa sitten viime vuoden. Joka kerta kun näkyy jotakin kivaa, pysähdytään ottamaan kuvia, kuten ennenkin, mutta nyt tungetaan oma naama väliin. Selfie! Olen ottanut ystävistäni monta selfienottokuvaa, siis sellaisia, missä heidän silmiensä edessä on oma kännykkä. Narkissoksia katsomassa modernin lähteen silmään.

No, minäkin tätä kokeilemaan, ensimmäistä kertaa. Olenhan aina kaikissa muodeissa hidas omaksuja. 

Ei tuntunut hyvältä. Ensinnäkin näytän kaikissa otoksissa ihan kamalalta. Katsokaa vaikka, tässä ollaan Jardin des Plantesissa, joka on hieno paikka:

Kuinka kenenkään tukka voi olla noin huonosti? Ja silmien välissä tuollaiset rypyt? Yleisestä typeryydestä nyt puhumattakaan? Minua saa kuvata läheltä vain Anna Dammert, muut vähintään kahden metrin päästä ja ehdottomasti vain yläviistosta!

Tämä tietysti paljastaa, että olen paljon enemmän Narkissos kuin ystäväni, jotka vapautuneesti räpsivät huonoja kuvia itsestään nähtävyyksien edessä ja julkaisevatkin niitä tai ainakin säilyttävät ja näyttävät läheisilleen. Selfien olemukseenhan kuuluu, että kuva on huono ja siinä esiintyvä self hölmön näköinen. Tässä siis paljastan turhamaisuuteni lisäksi vielä aukon huumorintajussani.

Mutta on muutakin, minkä takia taidan pysytellä mieluummin linssin takana. Kuvaan paljon ja mielelläni ja olen jopa aika hyvä amatööri. Haluan pysyä kuvieni kuvaavana subjektina, joka valitsee maailman kaikesta silmieni eteen heittämästä ne hetket ja näyt, jotka poimin mukaan. Haluan olla mieluummin näkijä ja auteur kuin objekti. Jos jälkeeni jäävissä kuvakokoelmissa on hyvin vähän kuvia minusta itsestäni (paitsi niitä Anna D:n loisteliaita otoksia, joiden takia melkein päädyin mallin uralle), älkööt jälkipolvet surko - jos kuvani nyt ylipäätään heitä kiinnostavat. Ottamani kuvat kertovat joka tapauksessa minusta, ne ovat valintojen, sommitelmien ja muiden näkemysten kautta mieleni kuvia. Eräänlaisia selfieitä siis nekin. 

PS: Jardin des Plantesista, jonka ruusut häviävät mennen tullen Haapsalun Kuursaalin ruusuille, menimme lounaalle vastapäisen moskeijan kahvilaan. Upea paikka, ihana tunnelma ja hyvät couscousit ja tajinet!

Toisen kotona

Pariisissa, kesän huipentumaa viettämässä kolmen ystävän kanssa, mukana ovat M ja sisarensa K sekä monsieur V. Asumme erään perheen kodissa 13. arrondissementissa, rue Campo Formiolla. Tämä on loistavaa!

Asunto on hankittu homeexchange.com:n kautta, erinomainen ystäväni M. järjesti. Nämä ranskalaiset viettivät maaliskuussa vajaan viikon hänen asunnossaan, jolloin hän puolestaan majaili meillä. Ja nyt nautitaan vastavuoroisesti heidän kodistaan. 

Asunto on suurehko, reilusti päälle 100m2, mutta niin sokkeloinen, etten osaisi laatia pohjapiirustusta. Jokaisella meistä on oma huone, jossa yöpyä, lisäksi keittiö kaikkine varustuksineen sekä salon. Talo lienee noin satavuotias, lattiaparketit narisevat ja saniteettitilat ovat hassut ja epäkäytännölliset. Asunnossa asuu selvästi boheemi ja epäkäytännöllinen intellektuelliperhe, valtavat kirjahylly notkuvat pelkkää laatukirjallisuutta. Talon isäntä on Suomen-ystävä, yksi kirjahyllyllinen on suomalaista kirjallisuutta, osin jopa suomeksi. Kalusteet ovat kaikki eri paria ja kulahtaneita, joka paikka on täynnä tavaraa ja paperia, huoneistossa tuntuu vieno sikaarin tuoksu. Saapuessamme kuului talon jostain asunnosta pianonsoittoa. Asunnon yhdestä huoneesta löytyi klarinettinuotteja. Keittiön pöydällä oli odottamassa punaviinipullo. 

Illalla kun korkkasimme viinin ja nautimme lähikaupasta hankittuja juustoja ja leikkeleitä, totesimme ykskantaan, että onhan tämä paljon mukavampaa oikean keittiön pöydän ääressä kuin hotellissa jonkun sängyn päiväpeitolla. 

Kotitalomme sisäpihan pikku puutarha. Romanttisessa lehtimajassa lymyilevät roskikset.

Divaani, jonka ottaisin kotiini koska tahansa. 

Ja kaikki tämä ihan ilmaiseksi, luottamustalouden turvin!