Iloinen elämä Haapsalussa on ollut vielä iloisempaa, kun joukkomme on kasvanut entisestään. Meitä on ollut pöydän ääressä 12 henkeä iltaisin. Huippuhetki koettiin sunnuntaina, kun lähes koko joukko vietti rantapäivän Roosta puhkekülassa tästä vähän pohjoiseen. Siellä oli upea hiekkaranta, mutta jokin luonnonilmiö oli viilentänyt veden 10-asteiseksi. Vain hulluimmat uivat.
Tänä iltana lähden minä sekä I, V ja kaksi teiniä Helsinkiin. Jatkamme I:n kanssa huomenna Kuopioon asuntomessuille, nappaamme minun lapseni jostain matkan varrelta. Taloyhdistyksemme on varannut maatilamajoituksen kahdeksi yöksi. Luomme yhteisöä, saunomme, grillaamme ja haaveilemme talohaaveita yhdessä. Sen jälkeen lähden I:n ja lasten kanssa meille Nilsiään pariksi päiväksi. Maanantaina I matkustaa tyttöjen kanssa junalla kaupunkiin ja vie heidät tiistaiaamuna musiikkileirille Vuosaareen. Minä jään esikoiseni kanssa pariksi päiväksi maalle siinä toivossa, että sieltä löytyisi vadelmia ja/tai mustikoita.
Täältä lähtöä on edeltänyt serious shopping ja kohta alkaa auton pakkaaminen kiinalaista pakkaustaidetta noudattaen. Ostoslistalla ovat mahtava purkki-borsts, kompotit, hillot jotka ovat aivan erinomaisia ja lähes ilmaisia, ja meidän tapauksessamme alkoholiton olut, joka on havaittu todella hyväksi, paremmaksi kuin yksikään Suomen markkinoilla myytävä merkki. Lisäksi ostamme siemeniä, pähkinöitä ja vastaavia, myös lähes ilmaisia. Samoin tee, jota on saatavilla paljon useampia ja hienompia laatuja. Täkäläinen kosmetiikkamerkki Puhas Loodus valmistaa erinomaisia säilöntäaineettomia shampoita, hiushoitoja sekä maailman parasta meikinpoistoainetta hintaan euron purkki. Kirpputoreja on joka kadun kulmassa ja siellä kaikki maksaa korkeintaan euron. Käytetyt vaatteethan ovat kansainvälistä kauppatavaraa ja porukkamme on löytänyt mm. erittäin laadukkaita englantilaisia paitoja. Itse olen ostanut muutamatkin tyylikkäät ja mukavat kengät. Että tällaisilla lastataan auto ja autolla laiva. Pitkin syksyä sitten katetaan pöytään muistoja Haapsalusta.
On ollut ihana loma, paras mitä muistan. Ja olen osannut rentoutua täysin huolimatta siitä, että minulla ei ole tällä hetkellä mitään töitä tiedossa, ja pankkitili on siis aivan konkreettisesti tyhjenemässä. Luotan siihen, että kun elokuu alkaa, kaikki pyörähtää käyntiin ja töitä alkaa ilmaantua.
Tuntuu siltä, että alan myös olla valmis töihin ja Helsinki-elämään, kaikkeen siihen uuteen, mikä syksyllä alkaa. Asunnon kuumuus vain vähän hirvittää.
keskiviikko 28. heinäkuuta 2010
keskiviikko 21. heinäkuuta 2010
Salainen pikku paratiisi
Terveiset Haapsalusta, Länsi-Virosta. Tämä on ihana kaupunki. Helpoimmin tämän kaupungin saa sielunsa silmiin muistelemalla vanhojen Astrid Lindgrenin kirjojen kuvituksia - niiden tekijä Ilon Wikland oli kotoisin täältä. Kuvat eivät ole mielikuvitusta, vaan Tommin ja Annikan talo sekä Pepin Huvikumpu ovat täällä. Keskellä kaupunkia on iso vanha keskiaikainen linna ja kirkko ja kadut kiertyvät kehinä sen ympärille. Kaupungin puutaloarkkitehtuuri on omaa luokkaansa, ainakin kotimaiseen halki poikki pinoon - tyyliin tottuneen silmiin. Ei voi kuin ihailla, kuinka lyhyessä ajassa veljeskansa on elvyttänyt taloutensa sosialismin aikaisesta täystuhosta. Vanhaa rakennuskantaa on elvytetty ja vaikka kaikenlainen kaupallisuuskin on saanut jalansijaa, vanhassa kaupungissa eivät välky Coca-cola -neonmainokset. Kaupunki on kerrassaan suloinen, kuin korurasia. Turisteja on jonkun verran, mutta änkyräporot puuttuvat kokonaan. Bussilastilaumat kulkevat muualla. Se, että ystäväni I aikoinaan monien kiemuroiden kautta löysi tämän paikan, tuntuu samalta kuin olisi löytänyt kaupungin parhaan, mutta edullisen ravintolan jostain sivukadulta.
Olen täällä I:n vieraana, talossa, jonka hän osti 10 vuotta sitten. Talo on iso ja ihan hassu, vanha kommunalka, rakennettu alun perin sellaiseksi satakunta vuotta sitten. Täällä siis ei ole yhtään varsinaista salia, vaan suuri määrä hellahuoneita kolmessa kerroksessa, sen lisäksi on kaksi sivuasuntoa ja sekalaisia piharakennuksia. Remonttia on tehty kaikki 10 vuotta ja tehdään varmasti maailmanloppuun saakka. Sähköt on, samoin vesi ja länsimainen kylpyhuone (perinteisen neukkuaikaisen kakkatornin asemesta). Jos olisin 10 vuotta sitten ollut I:n kanssa tätä taloa katsomassa, olisin esittänyt voimakkaan epäilevän mielipiteen hankinnan järkevyydestä juuri siksi, että tämä on aivan loputon työmaa. Mutta nyt on pakko antaa tunnustusta, taisi I sittenkin olla kaukaa viisas. Täällä voi viihtyä isompi joukko sekalaista seurakuntaa, ja kaikilla on mahdollisuus kallisarvoiseen yksityisyyteen. Ja vielä kun keskeneräisyyteen ja vieraiden vastaanottamiseen suhtaudutaan rennosti, ikuinen remonttikin on siedettävää. Suureksi siunaukseksi on koitunut toisen sivuasunnon vuokralainen Anne. Hän on kuusikymppinen sivistynyt rouva, joka ennen eläkkeelle lähtöään oli jonkun rakennusliikkeen johtaja. Hän toimii I:n virolaisten remonttimiesten työnjohtajana ja muun muassa pelasti meidät hetkessä pulasta, kun viemäripumppuun meni jotain sopimatonta ja tukki koko systeemin.
Kun perjantaina saavuin tänne, tunsin oloni todella tervetulleeksi, minulle kun annettiin koko talon upein huone kivijalasta: täysin remontoitu, viileä ja tyylikäs kamari, joka on oikeastaan ajateltu I:n äidin käyttöön. Hyllyllä oli minibaari: kaksi lasia ja pikkupullot Cointreauta sekä punkkua ja tyynyllä suklaalevy. Porukka oli päätellyt, että tarvitsen hemmottelua, kun olen viimeiset viikot pitänyt kesäleiriä lapsilaumalle ja vanhuksille. Täällä tosiaan on ihan päinvastainen tilanne. Kukaan ei tunnu odottavan eikä vaativan minulta juuri mitään. Minun osuudekseni yhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi näyttää suunnilleen riittävän se, että minulla on auto mukana ja vien välillä koko sakin kauppaan ja uimaan. Luxusta!
Kaupat ovat täällä oma nautintonsa. Kyllä täytyy olla niin, että virolaiset ovat jotenkin henkisesti notkeampia, ketterämpiä ja sielukkaampia kuin yksitotiset suomalaiset. Tuossa aivan sadan metrin päässä olevassa pikkukaupassa on paremmat ja laajemmat valikoimat kaikkea kuin Pitäjänmäen S-martketissa, myös Stockmannin herkun veroisia valmisruokia. Ja kun käytiin autolla isommassa marketissa, meinasi itku tulla! Kaikki neukkuaikainen tuhru on siivottu pois, tilalle on tullut keskieurooppalainen eleganssi ja pohjoismainen hygienia. Kun muut raahaavat Virosta viinaa, minä tuon autolastillisen ruokaa. Ja kaikki puoleen hintaan tai halvemmalla kuin Suomessa!
Olemme myös nauttineet paikallisen kauneushoitolan palveluista. Kävin eilen jalkahoidossa ja siistiyttämässä kulmakarvani, puolitoista tuntia huolellista hoitoa, summa alle 25 euroa. Toinen erityisen nautinnon lähde ovat kaupungin kahvilat. Müüriääre kohvikin leivoksia ei kannata yrittääkään kuvailla, kannattaa vain tulla maistamaan.
Kaiken muun ihanan lisäksi täällä pikkukaupungissa on rikas kulttuurielämä. Muutama päivä sitten päättyi vanhan musiikin festivaali, jonka kahdessa konsertissa olimme. Konsertti, jossa esitettiin Vivaldin kirjoittamaa sakraalimusiikkia pelkkien naisäänten ja pariodisoitinten voimalla oli aivan huikea. Yhteen kappaleeseen kuului harvinainen alttotrio. Tuumasin kirkon penkissä, että barokkisäveltäjät taisivat rakastaa tummia naisääniä, joiden käyttö väheni oleellisesti, kun musiikki tuli meluisammaksi ja äänten piti kantaa isojen orkestereiden yli. Tänään alkaa jousisoitinfestivaali, jonne olemme myös menossa. Viikonloppuna on maalaismarkkinat ja Mudapaev, jolloin kaupungin keskustaan kannetaan viitisenkymmentä kylpyammetta, jotka täytetään mutavellillä ja niihin sitten menevät ukot kylpemään. Odotamme kiihkeästi tätä elämystä.
Helle hellii ja on ihanaa ulkoiluttaa kaikkia monet vuodet kaapissa ummehtuneita hempeitä, kevyitä kesävaatteita kauniin kaupungin kaduilla.
Juuri nyt en voisi olla paremmassa paikassa.
Olen täällä I:n vieraana, talossa, jonka hän osti 10 vuotta sitten. Talo on iso ja ihan hassu, vanha kommunalka, rakennettu alun perin sellaiseksi satakunta vuotta sitten. Täällä siis ei ole yhtään varsinaista salia, vaan suuri määrä hellahuoneita kolmessa kerroksessa, sen lisäksi on kaksi sivuasuntoa ja sekalaisia piharakennuksia. Remonttia on tehty kaikki 10 vuotta ja tehdään varmasti maailmanloppuun saakka. Sähköt on, samoin vesi ja länsimainen kylpyhuone (perinteisen neukkuaikaisen kakkatornin asemesta). Jos olisin 10 vuotta sitten ollut I:n kanssa tätä taloa katsomassa, olisin esittänyt voimakkaan epäilevän mielipiteen hankinnan järkevyydestä juuri siksi, että tämä on aivan loputon työmaa. Mutta nyt on pakko antaa tunnustusta, taisi I sittenkin olla kaukaa viisas. Täällä voi viihtyä isompi joukko sekalaista seurakuntaa, ja kaikilla on mahdollisuus kallisarvoiseen yksityisyyteen. Ja vielä kun keskeneräisyyteen ja vieraiden vastaanottamiseen suhtaudutaan rennosti, ikuinen remonttikin on siedettävää. Suureksi siunaukseksi on koitunut toisen sivuasunnon vuokralainen Anne. Hän on kuusikymppinen sivistynyt rouva, joka ennen eläkkeelle lähtöään oli jonkun rakennusliikkeen johtaja. Hän toimii I:n virolaisten remonttimiesten työnjohtajana ja muun muassa pelasti meidät hetkessä pulasta, kun viemäripumppuun meni jotain sopimatonta ja tukki koko systeemin.
Kun perjantaina saavuin tänne, tunsin oloni todella tervetulleeksi, minulle kun annettiin koko talon upein huone kivijalasta: täysin remontoitu, viileä ja tyylikäs kamari, joka on oikeastaan ajateltu I:n äidin käyttöön. Hyllyllä oli minibaari: kaksi lasia ja pikkupullot Cointreauta sekä punkkua ja tyynyllä suklaalevy. Porukka oli päätellyt, että tarvitsen hemmottelua, kun olen viimeiset viikot pitänyt kesäleiriä lapsilaumalle ja vanhuksille. Täällä tosiaan on ihan päinvastainen tilanne. Kukaan ei tunnu odottavan eikä vaativan minulta juuri mitään. Minun osuudekseni yhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi näyttää suunnilleen riittävän se, että minulla on auto mukana ja vien välillä koko sakin kauppaan ja uimaan. Luxusta!
Kaupat ovat täällä oma nautintonsa. Kyllä täytyy olla niin, että virolaiset ovat jotenkin henkisesti notkeampia, ketterämpiä ja sielukkaampia kuin yksitotiset suomalaiset. Tuossa aivan sadan metrin päässä olevassa pikkukaupassa on paremmat ja laajemmat valikoimat kaikkea kuin Pitäjänmäen S-martketissa, myös Stockmannin herkun veroisia valmisruokia. Ja kun käytiin autolla isommassa marketissa, meinasi itku tulla! Kaikki neukkuaikainen tuhru on siivottu pois, tilalle on tullut keskieurooppalainen eleganssi ja pohjoismainen hygienia. Kun muut raahaavat Virosta viinaa, minä tuon autolastillisen ruokaa. Ja kaikki puoleen hintaan tai halvemmalla kuin Suomessa!
Olemme myös nauttineet paikallisen kauneushoitolan palveluista. Kävin eilen jalkahoidossa ja siistiyttämässä kulmakarvani, puolitoista tuntia huolellista hoitoa, summa alle 25 euroa. Toinen erityisen nautinnon lähde ovat kaupungin kahvilat. Müüriääre kohvikin leivoksia ei kannata yrittääkään kuvailla, kannattaa vain tulla maistamaan.
Kaiken muun ihanan lisäksi täällä pikkukaupungissa on rikas kulttuurielämä. Muutama päivä sitten päättyi vanhan musiikin festivaali, jonka kahdessa konsertissa olimme. Konsertti, jossa esitettiin Vivaldin kirjoittamaa sakraalimusiikkia pelkkien naisäänten ja pariodisoitinten voimalla oli aivan huikea. Yhteen kappaleeseen kuului harvinainen alttotrio. Tuumasin kirkon penkissä, että barokkisäveltäjät taisivat rakastaa tummia naisääniä, joiden käyttö väheni oleellisesti, kun musiikki tuli meluisammaksi ja äänten piti kantaa isojen orkestereiden yli. Tänään alkaa jousisoitinfestivaali, jonne olemme myös menossa. Viikonloppuna on maalaismarkkinat ja Mudapaev, jolloin kaupungin keskustaan kannetaan viitisenkymmentä kylpyammetta, jotka täytetään mutavellillä ja niihin sitten menevät ukot kylpemään. Odotamme kiihkeästi tätä elämystä.
Helle hellii ja on ihanaa ulkoiluttaa kaikkia monet vuodet kaapissa ummehtuneita hempeitä, kevyitä kesävaatteita kauniin kaupungin kaduilla.
Juuri nyt en voisi olla paremmassa paikassa.
tiistai 13. heinäkuuta 2010
Sole mio
Aurinko paistaa täydeltä terältä ties kuinka monetta päivää, ja on kuuma koko ajan, yölläkin. Veden lämpötila järvessä on 27 astetta, myös syvältä mitattuna. Ja minä nautin, nautin!
Ei ole parempaa kuin kesäaurinko, se on koko vuoden korkein hetki ja riittää minulle näiden päivien ohjelmanumeroksi. Aurinko tekee hyvää sielulle ja ruumiille sekä ennen muuta atooppiselle iholle. Minulle ei Suomessa voi koskaan olla liian aurinkoista, liian kuumaa (paitsi ilmastoimattomissa kulkuvälineissä) tai liian kesä millään tavalla. Jokainen sisätiloissa käytetty minuutti on tuhlausta. Tästä syystä huushollinhoito on viime päivinä ollut korkeintaan suurpiirteistä, ruoka yksinkertaista, kenties jopa yksitoikkoista, siivous tapahtuu vasta kun on ihan pakko ja minä olen luultavasti todella pitkästyttävää seuraa. En haluaisi muuta kuin lojua joko badenbadenissa tai hiirten nakertamalla viltillä ruohikossa ja lukea.
Mitä luksusta kun voi päiväsaikaan käyttää pitkiä toveja virkeää aikaa lukemiseen! Nyt on meneillään amerikkalaisen Richard Russon Empire Falls. Aivan huikea kirja! Muistan tämän saman nautinnon jo lapsuudesta, kun makailin pitkät kesät enimmäkseen yksin Munkan rannalla lukemassa. Silloin upposivat niin Don Quijote, Tolstoin kuin Hemingwayn klassikot. Olen vilpittömän kiitollinen siitä, että Hesari on kesäisin laiha eikä sisällä juuri mitään asiaa. Voin paneutua kirjojen paljon rikkaampaan maailmaan sillä ajalla, mikä minulla on käytettävissä lukemiseen.
Tämmöistä on introvertin ihmisen intohimo, kovin vähäeleistä. Muuan älykäs, pintapuolisesti suorastaan yksitotinen mutta sisäisesti sitäkin omaperäisempi ystäväni selitti kerran, että introverttien ihmisten vähäeleisyys ei johdu siitä, että he olisivat tylsimyksiä, vaan siitä, että heillä on niin rikas sisäinen elämä, etteivät he juurikaan tarvitse eivätkä kaipaa ulkopuolisia ärsykkeitä. Minusta asia on juuri näin.
Lapsille loikoilu auringossa ei tunnu riittävän. Heillä on tylsää. Sitten täällä mummin kesähuvilalla on viekotus, jota ei kotona ole: televisio. He haluaisivat käyttää ison osan ihanista, harvinaisista kesäpäivistä telkkarin tuijoittamiseen, mitä minä en ymmärrä ollenkaan. Vielä kun televisiosta tulee tavanomaisen hölynpölyn lisäksi kauheaa saastaa. Tässä yhtenä iltana huomasin heidän katselevan ohjelmaa, jossa äidit ja heidän jonkinlaiseen tähteyteen ja misseyteen valmentamansa tytöt kilpailivat nöyryytyskilpailuformaatissa. Siis kilpailivat siitä, kuka tyttönaisista oli kaunein, seksikkäin ja ties mitä. Jouduin valistamaan lapsia, että tällainen televisio-ohjelma perustuu kaksinkertaiseen mielisairauteen, joista ensimmäinen on se, että lapsista tehdään aikuisia ja toinen on tämä pudotuspelikilpailu. Huh huh! Eikö televisio-ohjelmille ole mitään sensuuria? Eikö lapsiasiainvaltuutettu voisi jotenkin puuttua tällaiseen?
Onneksi on lämmin järvi. Se sentään kiinnostaa päivästä toiseen lapsiakin.
Ei ole parempaa kuin kesäaurinko, se on koko vuoden korkein hetki ja riittää minulle näiden päivien ohjelmanumeroksi. Aurinko tekee hyvää sielulle ja ruumiille sekä ennen muuta atooppiselle iholle. Minulle ei Suomessa voi koskaan olla liian aurinkoista, liian kuumaa (paitsi ilmastoimattomissa kulkuvälineissä) tai liian kesä millään tavalla. Jokainen sisätiloissa käytetty minuutti on tuhlausta. Tästä syystä huushollinhoito on viime päivinä ollut korkeintaan suurpiirteistä, ruoka yksinkertaista, kenties jopa yksitoikkoista, siivous tapahtuu vasta kun on ihan pakko ja minä olen luultavasti todella pitkästyttävää seuraa. En haluaisi muuta kuin lojua joko badenbadenissa tai hiirten nakertamalla viltillä ruohikossa ja lukea.
Mitä luksusta kun voi päiväsaikaan käyttää pitkiä toveja virkeää aikaa lukemiseen! Nyt on meneillään amerikkalaisen Richard Russon Empire Falls. Aivan huikea kirja! Muistan tämän saman nautinnon jo lapsuudesta, kun makailin pitkät kesät enimmäkseen yksin Munkan rannalla lukemassa. Silloin upposivat niin Don Quijote, Tolstoin kuin Hemingwayn klassikot. Olen vilpittömän kiitollinen siitä, että Hesari on kesäisin laiha eikä sisällä juuri mitään asiaa. Voin paneutua kirjojen paljon rikkaampaan maailmaan sillä ajalla, mikä minulla on käytettävissä lukemiseen.
Tämmöistä on introvertin ihmisen intohimo, kovin vähäeleistä. Muuan älykäs, pintapuolisesti suorastaan yksitotinen mutta sisäisesti sitäkin omaperäisempi ystäväni selitti kerran, että introverttien ihmisten vähäeleisyys ei johdu siitä, että he olisivat tylsimyksiä, vaan siitä, että heillä on niin rikas sisäinen elämä, etteivät he juurikaan tarvitse eivätkä kaipaa ulkopuolisia ärsykkeitä. Minusta asia on juuri näin.
Lapsille loikoilu auringossa ei tunnu riittävän. Heillä on tylsää. Sitten täällä mummin kesähuvilalla on viekotus, jota ei kotona ole: televisio. He haluaisivat käyttää ison osan ihanista, harvinaisista kesäpäivistä telkkarin tuijoittamiseen, mitä minä en ymmärrä ollenkaan. Vielä kun televisiosta tulee tavanomaisen hölynpölyn lisäksi kauheaa saastaa. Tässä yhtenä iltana huomasin heidän katselevan ohjelmaa, jossa äidit ja heidän jonkinlaiseen tähteyteen ja misseyteen valmentamansa tytöt kilpailivat nöyryytyskilpailuformaatissa. Siis kilpailivat siitä, kuka tyttönaisista oli kaunein, seksikkäin ja ties mitä. Jouduin valistamaan lapsia, että tällainen televisio-ohjelma perustuu kaksinkertaiseen mielisairauteen, joista ensimmäinen on se, että lapsista tehdään aikuisia ja toinen on tämä pudotuspelikilpailu. Huh huh! Eikö televisio-ohjelmille ole mitään sensuuria? Eikö lapsiasiainvaltuutettu voisi jotenkin puuttua tällaiseen?
Onneksi on lämmin järvi. Se sentään kiinnostaa päivästä toiseen lapsiakin.
maanantai 5. heinäkuuta 2010
Tunnelmia lomalta
Saavuin lasten kanssa maalle viikko sitten. Matkustimme ensimmäistä kertaa junalla ja se onnistui yli odotusten. Lapset olivat isän luota lähtiessään pakanneet fiksusti, tapasimme hyvissä ajoin Lahden asemalla, meillä oli matalalattiajuna ja saimme hyvät paikat. Ruokakin junassa oli tyydyttävää.
Säät ovat hellineet muutamaa viime viikolla koettua epävakaisempaa päivää lukuun ottamatta. Nytkin on lähempänä +30 C. Ihanaa!
Ja mikä ihaninta: olen ihan oikealla lomalla. Ei töitä. Levottomuuden ja työtahdin hellittämiseen meni muutama vähän kireä päivä, mutta nyt olen niin lomautunut, että tämän blogin kirjoittaminenkin tuntuu melkein työltä. Sallin itselleni avata sähköpostin vain kahdesti viikossa. En ole niin nuuka siitä, kulkeeko puhelin mukana.
Paras lomailo on ollut lukea kaunokirjallisuutta. Tavallisessa arjessa minulla on siihen hyvin vähän aikaa. Nyt olen pannut ahmimisvaihteen päälle. Makailen vain Baden-Badenissa uimapuvussa ja LUEN. Mikä ylellisyys, makailla vain ja antaa oman mielikuvituksensa seikkailla kuvitteellisten hahmojen draamoissa ilman mitään vastuuta mistään. Oikeastaan ei tekisi mieli tehdä mitään muuta.
Ensin luin loppuun jo kaupungissa aloittamani Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max. Se oli vaikuttava ja kiehtova, mutta ei kuitenkaan koskettanut kauhean syvältä. Nyt on menossa kirjakaupan pokkarialesta nappaanami amerikkalaisen Nancy Thayerin Kuumien aaltojen kerhon paluu. Tämä on keski-ikäisille tarkoitettua chick lit'iä. Ostin sen siksi, että se ilmiselvästi kertoo naisten välisestä ystävyydestä, asia joka kiehtoo minua sekä elämässä että kirjallisuudessa.
Kirjassa harmittaa muutama amerikkalaisuus ja käännöskin vähän tökkii. Luen suomen kielestä läpi ihan suoraan, miten repliikit on amerikanenglanniksi kirjoitettu ja muutama kulttuurinen kömmähdyskin sieltä on löytynyt. Toiseksi en tajua, kun kirjan naiset ovat niin kiinnostuneita olemaan seksikkäitä. En tajua, mikä suure, määre tai arvo se voi naisille olla? Ja mitä ihmettä se tarkoittaa? Jotain ulkopuolelta määriteltyä, tavoiteltavaa ominaisuutta, jolla houkutellaan miehiä? Eikö ole paljon kauaskantoisempaa ja kestävämpää pyrkiä olemaan oma persoonallinen itsensä. Kaikki ulkoiset ominaisuudet rapistuvat, persoonallisuus voi säilyä ja kukoistaakin vanhemmiten. Jos joku viehätys tai rakkaus perustuu ulkoisiin ominaisuuksiin, on jo alkusoitossa selvää, että sekin kuihtuu. Ihmettelen, kun nämä romaanin naiset eivät tätä pysähdy pohtimaan. Ihmettelen sitäkin, miten yli viisikymppiset edelleen viitsivät niin suuresti kaihota elämäänsä miehiä. Eikö heille ole valjennut, että se todennäköisesti tarkoittaa jonkinasteista omaishoitajan pestiä ja palloa jalkaan. Myös naisten suuri kiinnostus ulkonäköön, vaatteisiin ja shoppailuun on aika pitkästyttävää.
Muuten kirja on oivaa luettavaa. Se on kertomus mutkikkaista ihmissuhteista ja herkullisimmillaan siitä, miten ihmiset osaavat käyttää valtaa ja olla toisilleen pirullisen ilkeitä hyvän käytöksen ja hymyn takana. Ystävyys ulottuu syvemmälle ja kunnioittaa ihmisen persoonaa paremmin kuin sukulaissuhteet, siitä tämäkin kirja todistaa.
Ei kun ahmimaan!
Säät ovat hellineet muutamaa viime viikolla koettua epävakaisempaa päivää lukuun ottamatta. Nytkin on lähempänä +30 C. Ihanaa!
Ja mikä ihaninta: olen ihan oikealla lomalla. Ei töitä. Levottomuuden ja työtahdin hellittämiseen meni muutama vähän kireä päivä, mutta nyt olen niin lomautunut, että tämän blogin kirjoittaminenkin tuntuu melkein työltä. Sallin itselleni avata sähköpostin vain kahdesti viikossa. En ole niin nuuka siitä, kulkeeko puhelin mukana.
Paras lomailo on ollut lukea kaunokirjallisuutta. Tavallisessa arjessa minulla on siihen hyvin vähän aikaa. Nyt olen pannut ahmimisvaihteen päälle. Makailen vain Baden-Badenissa uimapuvussa ja LUEN. Mikä ylellisyys, makailla vain ja antaa oman mielikuvituksensa seikkailla kuvitteellisten hahmojen draamoissa ilman mitään vastuuta mistään. Oikeastaan ei tekisi mieli tehdä mitään muuta.
Ensin luin loppuun jo kaupungissa aloittamani Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max. Se oli vaikuttava ja kiehtova, mutta ei kuitenkaan koskettanut kauhean syvältä. Nyt on menossa kirjakaupan pokkarialesta nappaanami amerikkalaisen Nancy Thayerin Kuumien aaltojen kerhon paluu. Tämä on keski-ikäisille tarkoitettua chick lit'iä. Ostin sen siksi, että se ilmiselvästi kertoo naisten välisestä ystävyydestä, asia joka kiehtoo minua sekä elämässä että kirjallisuudessa.
Kirjassa harmittaa muutama amerikkalaisuus ja käännöskin vähän tökkii. Luen suomen kielestä läpi ihan suoraan, miten repliikit on amerikanenglanniksi kirjoitettu ja muutama kulttuurinen kömmähdyskin sieltä on löytynyt. Toiseksi en tajua, kun kirjan naiset ovat niin kiinnostuneita olemaan seksikkäitä. En tajua, mikä suure, määre tai arvo se voi naisille olla? Ja mitä ihmettä se tarkoittaa? Jotain ulkopuolelta määriteltyä, tavoiteltavaa ominaisuutta, jolla houkutellaan miehiä? Eikö ole paljon kauaskantoisempaa ja kestävämpää pyrkiä olemaan oma persoonallinen itsensä. Kaikki ulkoiset ominaisuudet rapistuvat, persoonallisuus voi säilyä ja kukoistaakin vanhemmiten. Jos joku viehätys tai rakkaus perustuu ulkoisiin ominaisuuksiin, on jo alkusoitossa selvää, että sekin kuihtuu. Ihmettelen, kun nämä romaanin naiset eivät tätä pysähdy pohtimaan. Ihmettelen sitäkin, miten yli viisikymppiset edelleen viitsivät niin suuresti kaihota elämäänsä miehiä. Eikö heille ole valjennut, että se todennäköisesti tarkoittaa jonkinasteista omaishoitajan pestiä ja palloa jalkaan. Myös naisten suuri kiinnostus ulkonäköön, vaatteisiin ja shoppailuun on aika pitkästyttävää.
Muuten kirja on oivaa luettavaa. Se on kertomus mutkikkaista ihmissuhteista ja herkullisimmillaan siitä, miten ihmiset osaavat käyttää valtaa ja olla toisilleen pirullisen ilkeitä hyvän käytöksen ja hymyn takana. Ystävyys ulottuu syvemmälle ja kunnioittaa ihmisen persoonaa paremmin kuin sukulaissuhteet, siitä tämäkin kirja todistaa.
Ei kun ahmimaan!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)