Sen jälkeen kun viimeksi päivitin blogia, tuli luontoon kesä. Se tuli toissa torstaina. Viileän, kolean kuun alun jälkeen yhtenä aamuna vain olikin kesä. Kaikeksi onneksi se oli vielä helatorstai ja lapsilla pitkä viikonloppu. Koko ihanuus oli kuin ylimääräinen lahja ja voi miten siitä nautittiin!
Kymmenen päivän kuuman jakson ansiosta lehdet räjähtivät puihin, seuraavaksi räjähtivät voikukat, sitten tuomet ja toissapäivänä hedelmäpuut. Talin siirtolapuutarhassa on japanilaistyylinen hanami. Ikävä kyllä viime päivät ja illat ovat olleet niin kiireisiä, etten ole ehtinyt viettää viime vuoden tapaan tuntikausia vain kukkivia puita tuijotellen, mutta toissailtana sentään kävimme ystäväni I:n kanssa nostamassa kuohuviinilasilliset omenapuiden alla. Teimme sillä tavoin merkin aikaan, emmekä unohda hetkeä.
Toki kuumasta ilmasta on kärsittykin vähän. Heinänuhainen lapsi oli niin heinänuhassa, että yhden päivän pökerrytti ja kuumaverinen lapsi nukkui muutaman yön huonosti.
Säätieteilijöiden ennustuksia noudattaen hellejakso päättyi eilen, mutta se mikä sitä on seurannut, on ollut sekin ihanaa. Tein juuri pitkän kävelylenkin ystäväni ja hänen koiransa kanssa vähän sateennuhjuisessa mutta jotenkin aivan huumaavassa metsä- ja puistomaisemassa. Niitä tuoksuja, niitä vihreän sävyjä... eivät arkiproosan kirjoittajan sanat riitä kuvaamaan. Dave Isokynä Lindholm sanoitti sen näin: sateen jälkeen hiekkatiellä kauneus hehkuu ja kumartaa syvään.
Kesän parhaita puolia on se, että sen suuri valo ja kaikkia aisteja ylenpalttisesti ruokkiva kauneus vie varjot mielen labyrintista - mielen, joka kyselee tarkoituksia ja merkityksiä tavalla, johon ei vastauksia omasta takaa löydy ja joka uhkaa johtaa ahdistukseen. Minulla on tapana muistutella tärkeimmistä asioista panemalla ne iskusanoiksi kännykkäni tervehdystekstien paikalle. Siinä on lukenut sellaisia sanoja kuin: "ilo", "ora et labora" ja "enjoy the ride". Kesäisin kännykässä lukee "kesällä ei tarvii kysellä".
Se tarkoittaa juuri sitä, että kesän kaiken ihanuuden keskellä kysymys elämän tarkoituksestä käy turhaksi. Elämän tarkoitus kesällä kun on vain avata aistit ja sielun luukut ammolleen ja ottaa vastaan kesän ylenpalttiset lahjat.
sunnuntai 23. toukokuuta 2010
lauantai 1. toukokuuta 2010
Joku muu
Aloitan kesäblogin pitämisen tänä kesänä 2010 jo nyt, koska oikeastaan kesä Helsingissä alkaa ensimmäisen kerran juuri vappuna. Talvi oli superluminen, niinpä kotimaisemassanikin vielä on muutama valkoinen kasa, mutta toisaalta varhaisimmat puut ja pensaat jo pullistelevat silmujaan. Eilen heitin hyvästit sukkahousuille, tänään hain varastosta kesävaatteet parvekkeelle tuulettumaan. Istutin ruusun purkkiin ja nautin, kun iltapäivällä auringonpaisteessa parvekkeella oli hyvinkin 20 astetta lämmintä.
Ullanlinnanmäellä aamupäivällä oli melko koleaa. Katselimme I:n kanssa auton ikkunasta, kuinka valkolakkinen kansa taivalsi maiharit päällä, hanskat käsissään ja kaikenlaista lämmikettä repuissaan määrätietoisin askelin kohti puistoa. Tällaisena päivänä vapun vietto on outo yhdistelmä akateemisia perinteitä ja eräretkeilyä. Koska kolmas elementti on liiallinen viinanjuonti, en oikeastaan kauheasti vapunvietosta välitäkään. M:n piknin oli toki ylellinen, kuten aina.
Lapsuuden vapuista muistan, että usein silloin sai ensimmäistä kertaa laittaa jalkaan kevätkengät, sukkahousut ja hameen. Kun talven aikana oli yleensä kasvanut ulos edelliskesä kengistä, sai hyvin usein uudet. Voi, miten kevyiltä askeleet tuntuivatkaan!
Tämän vapun suurin huvi minulle oli se, että tulin hankkineeksi Tiimarista itselleni pikimustan peruukin ja pinkit pelleilylasit. Ne yhdistettynä ajat sitten pieneksi jääneeseen minihameeseen ja muihin asiattomiin vaatteisiin saivat aikaan jonkun tyypin, jota lapset eivät ensin tunnistaneet lainkaan, mutta pitivät sitten Anna Kuoppamäkenä (pop-tähti ja Länsi-Helsingin musiikkiopiston teoriaopettaja. On muuten nerokas veto opistolta laittaa teoriaa opettamaan aistikas ja ihana Anna). I arveli, että ilmestys oli joko Leea Klemolan joku sivupersoona tai poika nimeltä Päivi. Luultavasti muistutin lähinnä drag queenia, olin siis tyttö, joka näyttelee poikaa, joka näyttelee tyttöä. Piknikillä tänä aamuna muuan tuttava arveli, että olen joku kiinalainen maahanmuuttaja.
Miksi ihmeessä? Idea oli peräisin lasteni koulusta, missä on joka vuosi aivan hulppeat vappunaamiaiset. Opettajat näkevät mahdottomasti vaivaa laittautuakseen. Tänä vuonnakin siellä oli yksi geisha, yksi uskomattoman taitavasti tehty kahdeksankymppinen mummo, raju punkkari, merikapteeni, dagen efter ylioppilas, jne. Minun vain teki mieli. En ole aikapäiviin ollut naamiaisissa enkä muutenkaan liiku rooleissa. Harrastajateatteri olisi hauskaa, mutta en ehdi semmoiseen. Vappuna saa hullutella ja kokeilin siis, miltä tuntuu olla joku muu. Menin peruukissa eilen aamulla lasten koulun juhlaan ja illalla täydessä tällingissä ystävien luo pieniin vappuaaton juhliin. Tänä aamuna Ullanlinnanmäellä esiinnyin taas pelkässä peruukissa. Sisältä päin ei tietenkään tuntunut mitenkään erilaiselta, mutta ihmisten ilmeiden seuraaminen oli hauskaa. Epäuskon hetki ennen tunnistamista ja nauru sen jälkeen. Se kevensi. Roolileikki auttoi minua arjessani vakavaa puurtajaa heittämään kuorman hetkeksi tien poskeen.
Ullanlinnanmäellä aamupäivällä oli melko koleaa. Katselimme I:n kanssa auton ikkunasta, kuinka valkolakkinen kansa taivalsi maiharit päällä, hanskat käsissään ja kaikenlaista lämmikettä repuissaan määrätietoisin askelin kohti puistoa. Tällaisena päivänä vapun vietto on outo yhdistelmä akateemisia perinteitä ja eräretkeilyä. Koska kolmas elementti on liiallinen viinanjuonti, en oikeastaan kauheasti vapunvietosta välitäkään. M:n piknin oli toki ylellinen, kuten aina.
Lapsuuden vapuista muistan, että usein silloin sai ensimmäistä kertaa laittaa jalkaan kevätkengät, sukkahousut ja hameen. Kun talven aikana oli yleensä kasvanut ulos edelliskesä kengistä, sai hyvin usein uudet. Voi, miten kevyiltä askeleet tuntuivatkaan!
Tämän vapun suurin huvi minulle oli se, että tulin hankkineeksi Tiimarista itselleni pikimustan peruukin ja pinkit pelleilylasit. Ne yhdistettynä ajat sitten pieneksi jääneeseen minihameeseen ja muihin asiattomiin vaatteisiin saivat aikaan jonkun tyypin, jota lapset eivät ensin tunnistaneet lainkaan, mutta pitivät sitten Anna Kuoppamäkenä (pop-tähti ja Länsi-Helsingin musiikkiopiston teoriaopettaja. On muuten nerokas veto opistolta laittaa teoriaa opettamaan aistikas ja ihana Anna). I arveli, että ilmestys oli joko Leea Klemolan joku sivupersoona tai poika nimeltä Päivi. Luultavasti muistutin lähinnä drag queenia, olin siis tyttö, joka näyttelee poikaa, joka näyttelee tyttöä. Piknikillä tänä aamuna muuan tuttava arveli, että olen joku kiinalainen maahanmuuttaja.
Miksi ihmeessä? Idea oli peräisin lasteni koulusta, missä on joka vuosi aivan hulppeat vappunaamiaiset. Opettajat näkevät mahdottomasti vaivaa laittautuakseen. Tänä vuonnakin siellä oli yksi geisha, yksi uskomattoman taitavasti tehty kahdeksankymppinen mummo, raju punkkari, merikapteeni, dagen efter ylioppilas, jne. Minun vain teki mieli. En ole aikapäiviin ollut naamiaisissa enkä muutenkaan liiku rooleissa. Harrastajateatteri olisi hauskaa, mutta en ehdi semmoiseen. Vappuna saa hullutella ja kokeilin siis, miltä tuntuu olla joku muu. Menin peruukissa eilen aamulla lasten koulun juhlaan ja illalla täydessä tällingissä ystävien luo pieniin vappuaaton juhliin. Tänä aamuna Ullanlinnanmäellä esiinnyin taas pelkässä peruukissa. Sisältä päin ei tietenkään tuntunut mitenkään erilaiselta, mutta ihmisten ilmeiden seuraaminen oli hauskaa. Epäuskon hetki ennen tunnistamista ja nauru sen jälkeen. Se kevensi. Roolileikki auttoi minua arjessani vakavaa puurtajaa heittämään kuorman hetkeksi tien poskeen.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)