Vietän viimeistä iltaa Nilsiässä. Huomisaamuna aikaisin hyppään junaan ja matkustan Helsinkiin hakemaan tytöt pois musiikkileiriltä. Esikoinen jää vielä tänne mummin iloksi ja marjastamaan, ensi viikolla alkaa hänen koulunsa ja sitä seuraavalla tyttöjen. Otetaan hidas lasku arkeen, keksitään kesäkivaa kaupungissa.
Maisema, johon on ennustettu myrskyä jo pariin kertaan, on aivan tyyni ja auringonlasku kuin Lapin kullan mainoksesta. Otin kuviakin, jotka ovat niin kliseisiä, etten kehtaa niitä kenellekään näyttää, mutta jotka ovat minulle rakkaita muistoja heti huomisesta lähtien. Täällä nyt vain on niin kaunista. Pulahdin rituaalinomaisesti vielä kerran järveen, niin on täällä tapana ennen lähtöä. Otin itseeni vielä kaikin aistein tätä lepoa, rauhaa ja onnea.
Päässä soi jokin tummasävyinen Bachin koraali pianolla soitettuna, en saa päähäni sen nimeä. En tiedä miksi juuri se soi, oikeastaan se on turhan dramaattista. Näitä viimeisiä iltoja on ollut kymmeniä, ei tässä sen kummempaa.
On ollut hyvä loma. Loma toden totta, ensimmäinen vuosiin. En ole viikkoihin tehnyt töitä, en juuri ajatellutkaan niitä, ja se on hyvä. Mistä tätä unta riittää - viime yönäkin nukuin melkein kymmenen tuntia. Olen onnellinen ja kiitollinen siitä, että olen osannut rentoutua ja levätä murehtimatta sitä, että pankkitili on nyt loppukesästä todella tyhjä ja kun ensi maanantaina minun pitäisi orientoitua töihin, ei ole mitään odottamassa. Luotan siihen, että jotain tulee, jotain kehitän nopeastikin. Luotan myös siihen, että jaksan, mitä jaksaa pitää, myös repeämistä joka suuntaan ja lyhytjänteistä perehtymistä moneen asiaan yhtä aikaa. Juuri se minua eniten keväällä uuvutti.
Tämä hetki vetää herkäksi. Sydämessä liikkuu juuri nyt juuri tätä - pintarealistit lakatkaa lukemasta:
Uskon Jumalaan ja toiseen todellisuuteen, joka on tässä rinnalla koko ajan. Uskon paikkoihin, aikoihin ja asioihin, jotka ohentavat todellisuuksien välistä rajaa. Lepo, luonto, musiikki, kaunokirjallisuus, rakkaus, ystävyys, lapset. Minulla on ohut iho, eikä se ole vuosien vaikutuksesta tullut yhtään paksummaksi, joustavammaksi ja kestävämmäksi ehkä. Uskon rakkauteen ja ystävyyteen, joka kestää ikuisesti - jos ei kestä, se ei ole sitä mitä väittää olevansa. Uskon yksinkertaiseen elämään ja nöyryyteen isojen asioiden edessä. Uskon jaettuun ruokapöytään. Uskon työhön Jumalan käsinä maailmassa. Uskon asioiden syviin merkityksiin ja siihen, että kaikki mitä täpahtuu, on osa Suuren Suurta Kertomusta. Uskon jatkuvaan turhasta luopumiseen ja kurottumiseen kohti totuutta. Uskon uusiin alkuihin joka hetki. Uskon hyvään hiljaisuuteen ja yksinäisyyteen, jossa kaikki elpyy ja kasvaa. Uskon todellisuuteen, johon sisältyy kaikki ja joka on pohjimmiltaan hyvä.
Tämän uskon varassa palaan arkeeni, tulkoon mitä tulee.
Huh, tästä en selviä nukkumaan ilman konjakkia.
torstai 5. elokuuta 2010
maanantai 2. elokuuta 2010
Huono partiolainen
Sitten viimeisen kirjoituksen on tapahtunut paljon. Matkustin hyvässä seurueessa Haapsalusta Helsinkiin, missä yritin nukkua yhden yön, jäi kauhean kuumuuden takia yritykseksi. Seuraavana päivänä lähdin ajamaan Hämeen kautta Savoon, nappasin lapset matkan varrelta. Määränpäänä oli maatilamajoitus Kuopion kupeessa, olimme siellä yhdessä taloyhdistyksen porukan kanssa. Kun saavuin paikalle ja näin majapaikan, olin saada jonkinlaisen paniikkihäiriön. Oli historian kuumin päivä, Kuopion seudullakin sellaiset 35 C. Meille oli varattu majoitus 200 vuotta vanhassa aitanröttelössä, sen yläparvella, jonka ainoaan lamppuun ei syttynyt valo ja jossa oli noin 40 C kuumaa eikä mitään räppänää, jota olisi tuuletustarkoituksessa voinut avata. Käynti parvelle oli alahuoneen kautta, joten jos yöllä tulee asiaa vessaan, herättää varmasti kaikki.
Tajusin, etten saisi sellaisessa paikassa unta ollenkaan, vaikka takana oli siihen mennessä jo kaksi vajaasti nukuttua yötä. Kun oma, ilmalämpöpumpulla ilmastoitu kesäpaikka oli vain puolen tunnin ajomatkan päässä, ja kun ystävälläni I:llä oli ihan sama tunne, päätimme viettää iltaa muun porukan kanssa, mutta pelastautua nukkumaan meille. Lapsista paikka oli hauska ja he päättivät jäädä sinne.
Olen pahoillani siitä, etten ole tämän parempi partiolainen. Oli varmasti porukkahengen kannalta tosi tylsää, että pakenin paikalta. Vielä varsinkin kun olen tavallaan koko retki-idean äiti ja talohankkeen keskeinen hahmo. Muillahan tällaista vaihtoehtoa ei ollut. Toivoisin olevani sellainen maailmankansalainen, joka syö mitä tahansa ja nukkuu millaisissa oloissa vain. Oikeastaan olen haaveillut, että minusta voisi tulla vanhana reppuselkäkosmopoliitti, sellaiset näkevät eniten ja viisastuvat matkoillaan. Nyt vain iski unettomuuden kauhu. Reppuselkäkosmopoliitiksi on vielä matkaa.
Koko maatilamatkailupaikka alkoi ottaa päähän. Paitsi että makuuaitta oli rakennuksena mielestäni jo paloturvallisuuden kannalta arveluttava, se oli sisustettu tavaralla, joka ei kelpaa kierrätyskeskukseenkaan. Vanhan navetan karjakeittiöön kyhätyt saniteettitilat olivat entisen itäblokin tasoa ja saunakin perin alkeellinen, vaikka hyvät löylyt siellä sai. Tästä lystistä aamupaloineen veloitettiin 40 euroa/yö/yöpyjä, joten perheeni osalta summa oli melkoinen.
Annoin paikan emännälle palautetta, jota hän ei ottanut kuuleviin korviinsa. Vaadin alennusta hinnasta, hän toi kolme piccolo-pulloa kuohuviiniä. Hän näytti keskittyvän mielikuvamarkkinointiin, oli tehnyt paksulle paperille upean esitteen hääjuhlista. Toki esite oli korea, kun kuvissa esiintyy laitettuja morsiamia, eikä varsinainen juhlapaikka. Ruokaa siellä olisi saanut myös, mutta todella huikeaan hintaan.
Olen ollut maatilamajoituksessa ennenkin ja kokemukset ovat tähän mennessä ylittäneet odotukset, tällä kertaa homma tuntui todella rahastukselta. Jääköön paikan nimi tässä sanomatta, mutta jos matkaatte Kuopion suunnalla, kysykää minne ei kannata mennä.
Se valittamisesta.
Kuopion asuntomessut olivat ihan OK, vähemmän outoja ratkaisuja kuin yleensä. Katselin yksityiskohtia, en vaivannut päätäni talojen rakenneratkaisuilla. Hyviä säilytyssysteemejä, kuraeteisiä ja kirjastohuoneita sekä terasseja.
Taloporukalla oli lystiä kuten aina, oli tosi kivaa tutustua ihmisiin vapaassa muodostelmassa, luonnon helmassa. Syötiin Sampossa, muut muikkuja, minä jonkinlaisen rekkamiehen annoksen.
Sen jälkeen I tuli muutamaksi yöksi meille maalle ja tutustutin hänet vaaramaiseman hienouksiin. Maisema teki toivotun vaikutuksen ja hän lupasi tulla toistekin, vaikka syksyllä marjaan. Eilen vein I:n ja tytöt junalle, he lähtivät Helsinkiin: I töihin ja tytöt musiikkileirille. Tänään olen esikoiseni kanssa marjastanut, vattuja löytyy kosteista paikoista. Muutama päivä otetaan vielä rennosti, marjastetaan, uidaan, siivoillaan, perjantaina on minunkin palattava kaupunkiin.
Tajusin, etten saisi sellaisessa paikassa unta ollenkaan, vaikka takana oli siihen mennessä jo kaksi vajaasti nukuttua yötä. Kun oma, ilmalämpöpumpulla ilmastoitu kesäpaikka oli vain puolen tunnin ajomatkan päässä, ja kun ystävälläni I:llä oli ihan sama tunne, päätimme viettää iltaa muun porukan kanssa, mutta pelastautua nukkumaan meille. Lapsista paikka oli hauska ja he päättivät jäädä sinne.
Olen pahoillani siitä, etten ole tämän parempi partiolainen. Oli varmasti porukkahengen kannalta tosi tylsää, että pakenin paikalta. Vielä varsinkin kun olen tavallaan koko retki-idean äiti ja talohankkeen keskeinen hahmo. Muillahan tällaista vaihtoehtoa ei ollut. Toivoisin olevani sellainen maailmankansalainen, joka syö mitä tahansa ja nukkuu millaisissa oloissa vain. Oikeastaan olen haaveillut, että minusta voisi tulla vanhana reppuselkäkosmopoliitti, sellaiset näkevät eniten ja viisastuvat matkoillaan. Nyt vain iski unettomuuden kauhu. Reppuselkäkosmopoliitiksi on vielä matkaa.
Koko maatilamatkailupaikka alkoi ottaa päähän. Paitsi että makuuaitta oli rakennuksena mielestäni jo paloturvallisuuden kannalta arveluttava, se oli sisustettu tavaralla, joka ei kelpaa kierrätyskeskukseenkaan. Vanhan navetan karjakeittiöön kyhätyt saniteettitilat olivat entisen itäblokin tasoa ja saunakin perin alkeellinen, vaikka hyvät löylyt siellä sai. Tästä lystistä aamupaloineen veloitettiin 40 euroa/yö/yöpyjä, joten perheeni osalta summa oli melkoinen.
Annoin paikan emännälle palautetta, jota hän ei ottanut kuuleviin korviinsa. Vaadin alennusta hinnasta, hän toi kolme piccolo-pulloa kuohuviiniä. Hän näytti keskittyvän mielikuvamarkkinointiin, oli tehnyt paksulle paperille upean esitteen hääjuhlista. Toki esite oli korea, kun kuvissa esiintyy laitettuja morsiamia, eikä varsinainen juhlapaikka. Ruokaa siellä olisi saanut myös, mutta todella huikeaan hintaan.
Olen ollut maatilamajoituksessa ennenkin ja kokemukset ovat tähän mennessä ylittäneet odotukset, tällä kertaa homma tuntui todella rahastukselta. Jääköön paikan nimi tässä sanomatta, mutta jos matkaatte Kuopion suunnalla, kysykää minne ei kannata mennä.
Se valittamisesta.
Kuopion asuntomessut olivat ihan OK, vähemmän outoja ratkaisuja kuin yleensä. Katselin yksityiskohtia, en vaivannut päätäni talojen rakenneratkaisuilla. Hyviä säilytyssysteemejä, kuraeteisiä ja kirjastohuoneita sekä terasseja.
Taloporukalla oli lystiä kuten aina, oli tosi kivaa tutustua ihmisiin vapaassa muodostelmassa, luonnon helmassa. Syötiin Sampossa, muut muikkuja, minä jonkinlaisen rekkamiehen annoksen.
Sen jälkeen I tuli muutamaksi yöksi meille maalle ja tutustutin hänet vaaramaiseman hienouksiin. Maisema teki toivotun vaikutuksen ja hän lupasi tulla toistekin, vaikka syksyllä marjaan. Eilen vein I:n ja tytöt junalle, he lähtivät Helsinkiin: I töihin ja tytöt musiikkileirille. Tänään olen esikoiseni kanssa marjastanut, vattuja löytyy kosteista paikoista. Muutama päivä otetaan vielä rennosti, marjastetaan, uidaan, siivoillaan, perjantaina on minunkin palattava kaupunkiin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)