Täällä meidän kesäpaikassa viettää kesää kolme sukupolvea. On mummi, jonka perintöpaikka tämä on, sitten on vaari täällä on-off (hänellä on oma asunto jonkun matkan päässä), minä ainoana välisukupolven edustajana sekä omat lapseni ja sisarani lapset vaihtelevana kokoonpanona. Tilaa on kohtalaisesti, joskin tilan jako ja käyttö ei ole parhaalla tavalla suunniteltu, joten välillä on ahdasta, ja nukkumajärjestelyt vaihtelevat yöstä toiseen. Onneksi sentään sain neljä vuotta sitten käyttööni saunamökin, josta heitin kaiken kaman ulos ja sisustin mieleni mukaan. Siellä ainakin kaikki kama on minun, ei mitään muinaisroinaa, ja siellä minä määrään järjestyksen. Tosin eihän sielläkään minulla ole mitään ikiomaa tilaa, kun lasten leikit valtaavat joka paikan.
Missään ja milloinkaan muulloin ei ole näin suurta ruokakuntaa ruokittavana,mutta keittiö on ahdas, epäkäytännöllinen ja melko romuttunut (siis täynnä romua). Silti kukaan ei haluaisi juuri nyt olla missään muualla. En minäkään.
En siis valita, mutta totean, että oma roolini ja tehtäväni täällä ainoana välisukupolven edustajana on melko haasteellinen. Ensinnäkin olen ainut täysissä voimissa oleva aikuinen, joten ruoanlaitto ja arkinen taloustoiminta on pääasiassa minun vastuullani. Mummi kyllä siivoaa ja lapsille on jaettu keittiövuorot. Taloustöitä en pidä raskaina, sen sijaan raskaaksi käy jonkinlainen yleistilanteen manageeraus. Miten sitä kuvailisi - eri ihmisten tarpeiden ja toimien junailua niin, että kaikilla on hyvä tai ainakin kohtalaista olla. Tämä on isovanhempien, ensi sijassa mummin paikka, hän kustantaa myös kaikki huvilan kulut. Täällä siis ollaan laajemmassa mittakaavassa hänen ehdoillaan. Tilat ovat hänen suunnittelemansa, astiat ja huonekalut hänen hankkimansa. Aitassa ja vajassa vallitsee hänen järjestyksensä. Hän yksin tietää, mikä kaapissa olevista sekalaisiasta rievuista on mikäkin pyyhe - taannoin olin viemässä kasvopyyhettä astiapyyhkeeksi keittiöön. Jos minä saisin päättää, moni asia olisi toisin. Mummilla ja molemmilla isovanhemmilla on tahto ja tarve levätä. He arvostavat hiljaisuutta. Mummi haluaa katsoa illalla puoli yhdeksän uutiset televisiosta.
Lapset puolestaan kirmaavat kesäiloaan kuin varsat laitumella. Heillä ei ole tarvetta levätä eikä elää hillitysti. He haluavat tehdä kaikenlaista, toteuttaa luovia projekteja. He haluavat katsoa televisiosta Simpsonit illalla puoli yhdeksältä.
Ja minä olen siinä välissä. Lapset ja isovanhemmat pitävät toisistaan ihan vilpittömästi, mutta he elävät eri itsestäänselvyyksien maailmassa eikä omien itsestäänselvyyksien sanoittaminen ja niistä neuvotteleminen käy aina ihan suit sait. Aina edes kielet eivät kohtaa. Niinpä joudun selittämään ja sovittelemaan. Olen välillä huolissani, rasittaako lasten kohellus, metelöinti ja sotkua aiheuttavat luovat projektit isovanhempia liikaa. Joskus taas isovanhemmat eivät pysy lasten kasvun perässä, ja he odottavat lapsilta sellaista varovaisuutta, mikä ei enää ole isomman lapsen kohdalla tarpeen. Toisinaan taas joudun luovimaan tilanteessa, jossa esimerkiksi joku lapsi on nirso ruoan suhteen, kun sodan kokeneille isovanhemmille sellainen on sietämätöntä. Kasvatuskäytännöt ja käsitys lapsista ovat myös muuttuneet sukupolvien välillä.
Asuu täällä vielä muitakin - omien isovanhempieni haamu. Tämähän oli heidän paikkansa. Heidän läsnäolonsa näkyy pienissä asioissa, esineissä, toimintatavoissa, suhteissa paikkakunnan ihmisiin, itsestäänselvyyksissä. Perhekunnassa elää sillä tavoin keskeneräisiksi jääneitä ihmissuhteita nyt jo kauan sitten tuonilmaisiin siirtyneiden isovanhempien kanssa, että haamut vain jatkavat kummitteluaan.
Koetan tehdä kaiken tämän keskellä tilaa omalle olemiselleni. Elää hiukan omaa aikuista elämääni, edes itse yksin. Tilaisuus siihen tuli tänä aamuna, kun sama ampiainen herätti minut kahteen kertaan. Heräsin aamuyöllä siihen, että ampiainen surisi kovaäänisesti ikkunaa vasten. Paikallistin sen ja litistin sen ikkunan ja pimennysverhon väliin. Seuraavan kerran heräsin muutaman tunnin päästä tuon katalan hyönteisen kostoon: se ei ollutkaan kuollut, vaan kömpinyt vuoteeseeni, ja pisti minua selkään. Sen jälkeen en enää saanut unta, vaan hiivin kahvin kanssa kuistille huikeaan helleaamuun lukemaan loppuun Siri Hustvedtin The Sorrows of an American.
Annan sille korkeintaan kolme tähteä, tykkäsin What I Lovedista paljon enemmän. Tämä oli jotenkin brainy, paljon psykoanalyyttisiä kuvioita kirjoitettuna fiktiivisten hahmojen koettavaksi. En osannut oikein eläytyä hahmojen tuhruisiin ihmissuhteisiin ja vaikeuteen kestää yksinäisyyttä. Heidän ongelmansa tuntuivat enimmäkseen aika omatekoisilta. Oli tietysti hauska lukea, miten psykoanalyytikko elää omia lähisuhteitaan. Aika haparointia se kyllä oli ja minua ahdisti aivan valtavasti se, että tämä miespäähenkilö, olkoon kuinka fiksu tahansa, katsoi naisia seksin kautta, siis esineellistäen. Haluaisin edes kaunokirjallisuudesta lukea toisenlaisista miehen silmistä - silmistä, jotka näkevät naisen kokonaisuutena, ihmisenä, jota sielu ja henki ohjaavat. Tykkäsin kirjassa esiintyvästä pikkutytöstä, joka sitoi kaikki elämän asiat narulla yhteen. Ja oivalluksesta, että se juuri on myös tarinoiden tehtävä.
lauantai 27. kesäkuuta 2009
perjantai 19. kesäkuuta 2009
Juhannus, moderato
Juhannusiltana. Ilma on kaunis mutta viileä. Koko viikon on myrskynnyt niin että auringon pilkahduskin ilahduttaa.
En oikeastaan vietä juhannusta. Minulla oli kutsu ystävien luo Saimaan saareen, mutta päätin olla lähtemättä, kun sääennuste oli niin huono. Ystävät ovat rakkaita ja hurmaavia, mutta paikka on sellainen, että kylmällä ja sateella vain rakkaus lämmittää. Toinen asia on se, että minulla kun on paljon töitä ja kohta tulevat lapset - joiden aikana en tietenkään pysty niin kovin hyvin mitään keskittymistä vaativaa tekemään - säästän itseäni tulevalta stressiltä tekemällä mahdollisimman paljon nyt kun voin. Olen ehkä lyönyt aiempia ennätyksiäni, lähemmäs 30 000 merkkiä päivässä käännöstä. Tänäänkin yli 20 000.
Juhannuksen väliin jättäminen ei oikeastaan kirpaise eikä aiheuta itsesääliä. Johtuu varmaan siitä, ettei meidän perheessä ole koskaan ollut erityisempiä juhannusperinteitä. Ajatus siitä, että kesän ihanuuden pitäisi jotenkin välttämättä huipentua juuri yhtenä iltana, vähän ahdistaa. Monissa seurueissa juhannuksenviettoon liittyvä tolkuton juominen ahdistaa myös.
Olisihan se kiva, jos nyt tässä olisi joku jonka kanssa fiilistellä jotenkin sopivasti, mutta sellaiseen tulee tilaisuus kyllä tänäkin kesänä monta kertaa.
Vanhusten kanssa kilistettiin kuohuviiniä ja nostettiin lippu salkoon. Lämmitettiin sauna, meidän mummi teki vihdankin. Syötiin iltapalaa, juteltiin mukavia.
Sen verran, kun olen töiltäni ehtinyt ajattelemaan mitään yleisempiä asioita, olen tällä viikolla hämmästellyt kepun ja pääministerin tilannetta. Mies jää kiinni muunnellun totuuden kertomisesta kerran toisensa jälkeen, eikä se näytä aiheuttavan kepun kenttäväessä minkäänlaista protestia. Minua ihmetyttää, mitä tämä kertoo kepulaisen - yleensä aika aktiivisen - puolueväen etiikasta. Onko heidän silmissään asia niin, että valehdella saa, kunhan valheilla hyödyttää kepua? Niinhän viime vuonnakin koko vaalirahaongelma lopulta kuitattiin etelän lehdiston synnyttämäksi. Johtuuko tämä jostakin hyvin syvällä istuvasta uhrimentaliteetista ja "herra"- tai "kaupunkilais"-vihasta, jonka oikeuttamana saa tehdä mitä tahansa omien hyväksi? Vaikea ymmärtää.
En oikeastaan vietä juhannusta. Minulla oli kutsu ystävien luo Saimaan saareen, mutta päätin olla lähtemättä, kun sääennuste oli niin huono. Ystävät ovat rakkaita ja hurmaavia, mutta paikka on sellainen, että kylmällä ja sateella vain rakkaus lämmittää. Toinen asia on se, että minulla kun on paljon töitä ja kohta tulevat lapset - joiden aikana en tietenkään pysty niin kovin hyvin mitään keskittymistä vaativaa tekemään - säästän itseäni tulevalta stressiltä tekemällä mahdollisimman paljon nyt kun voin. Olen ehkä lyönyt aiempia ennätyksiäni, lähemmäs 30 000 merkkiä päivässä käännöstä. Tänäänkin yli 20 000.
Juhannuksen väliin jättäminen ei oikeastaan kirpaise eikä aiheuta itsesääliä. Johtuu varmaan siitä, ettei meidän perheessä ole koskaan ollut erityisempiä juhannusperinteitä. Ajatus siitä, että kesän ihanuuden pitäisi jotenkin välttämättä huipentua juuri yhtenä iltana, vähän ahdistaa. Monissa seurueissa juhannuksenviettoon liittyvä tolkuton juominen ahdistaa myös.
Olisihan se kiva, jos nyt tässä olisi joku jonka kanssa fiilistellä jotenkin sopivasti, mutta sellaiseen tulee tilaisuus kyllä tänäkin kesänä monta kertaa.
Vanhusten kanssa kilistettiin kuohuviiniä ja nostettiin lippu salkoon. Lämmitettiin sauna, meidän mummi teki vihdankin. Syötiin iltapalaa, juteltiin mukavia.
Sen verran, kun olen töiltäni ehtinyt ajattelemaan mitään yleisempiä asioita, olen tällä viikolla hämmästellyt kepun ja pääministerin tilannetta. Mies jää kiinni muunnellun totuuden kertomisesta kerran toisensa jälkeen, eikä se näytä aiheuttavan kepun kenttäväessä minkäänlaista protestia. Minua ihmetyttää, mitä tämä kertoo kepulaisen - yleensä aika aktiivisen - puolueväen etiikasta. Onko heidän silmissään asia niin, että valehdella saa, kunhan valheilla hyödyttää kepua? Niinhän viime vuonnakin koko vaalirahaongelma lopulta kuitattiin etelän lehdiston synnyttämäksi. Johtuuko tämä jostakin hyvin syvällä istuvasta uhrimentaliteetista ja "herra"- tai "kaupunkilais"-vihasta, jonka oikeuttamana saa tehdä mitä tahansa omien hyväksi? Vaikea ymmärtää.
maanantai 15. kesäkuuta 2009
Työstä ja levosta
Nilsiässä, surkeassa, suorastaan syksyisen tuntuisessa säässä. Olen istunut sisällä koko päivän ja tehnyt ihan ihmeen ahkerasti töitä. Olisi ollut mukavaa päästä lenkille vetreyttämään jäseniä, mutta on niin koleaa, sateista ja tuulista, ettei ulos viitsi mennä. Niinpä katsoin tällaisten iltojen varalle Nilsiän kirjastosta lainaamani elokuvan, tällä kertaa Klaus Härön Näkymättömän Elinan. Se oli hyvä.
Kesää on mennyt jo kaksi viikkoa, ensimmäinen Helsingissä töissä ja perheasioissa, ja nyt viime tiistaista lähtien maalla. Lapset ovat viikon olleet isällään ja ovat vielä viikon. Olen ollut kiireinen ja väsynyt, vähitellen olen täällä metsän keskellä elpynyt. Blogien kirjoittaminenkin on parina kuukautena jäänyt, kun kerta kaikkiaan ei ole ollut aikaa eikö voimaa.
Tämä kesä on, jos asiat menevät niin kuin kuvittelen, tasapainoilua työn ja levon välillä. Työtä on paljon, voi olla, että liikaakin. Pitäisi kirjoittaa kaksi kirjaa ja kääntää kaksi, tosin nämä käännökset ovat keveitä. Ja sitten on vähän muutakin, pienempää hommaa. Kun koko kansantalous ja viestintäala varsinkin kärvistelevät taloustaantumassa, ei voi valittaa. Täytyy olla tyytyväinen, että on työtä eikä ilmeisesti tarvitse aloittaa syksyä tyhjätaskuna.
Toinen asia on sitten se, että minullakin olisi levon tarvetta. En oikein edes muista, koska olisin ollut pidennettyä viikonloppua pidemmällä lomalla, siis ollut kokonaan tekemättä mitään työhön liittyvää. En ehkä tietäisi miten kokonaan lomalla ollaankaan. Voi olla, että keksisin jonkun projektin, joka sitten kuitenkin muuttuisi joksikin työn tapaiseksi.
En pidä tätä pahana. Itse asiassa olen yhä vain todella iloinen siitä, että onnistun punomaan elämäni asiat niin hyvin yhteen. Eikä työ ole vastenmielistä, joskus vähän tylsää, toisinaan hankalaa, ajoittain väsyttävää, joskus lepokitkasta flow-tilaan pääseminen vie aikaa. Kirjoitettavaa on tänä kesänä varmasti melkein miljoona merkkiä, todella paljon. Mutta huomaan, että melkein kaikki kirjoitettavani on jonkun muun ajatuksia, ei omiani. Siis käsityötä ja aivotyötä enemmän kuin sydäntyötä. Koskakohan tulisi se aika, että voisi taas hiljentyä kuulostelemaan omaa itseään ja kirjoittamaan omia ajatuksiaan?
Mutta levätä silti täytyy. Paras leponi ovat ruhtinaalliset yöunet ja hitaat aamut. Toinen lepo on tämä ihana luonto täällä. Kolmas lepo on liikunta ja kaikenlaiset käytännön työt täällä maaseudulla. Neljäs lepo ovat ihmiset, joiden kanssa on kiireetöntä aikaa. Viides lepo, joka tältä kesältä ei vielä ole alkanutkaan, ovat kulttuuritapahtumat: kesäteatterit, konsertit ja häppeningit. Ne, jotka seuraavat kulttuurielämää lähinnä Hesarista, eivät voi aavistaakaan, kuinka elävää ja syvältä käyvää kulttuurielämää näilläkin leveyksillä eletään!
Kesää on mennyt jo kaksi viikkoa, ensimmäinen Helsingissä töissä ja perheasioissa, ja nyt viime tiistaista lähtien maalla. Lapset ovat viikon olleet isällään ja ovat vielä viikon. Olen ollut kiireinen ja väsynyt, vähitellen olen täällä metsän keskellä elpynyt. Blogien kirjoittaminenkin on parina kuukautena jäänyt, kun kerta kaikkiaan ei ole ollut aikaa eikö voimaa.
Tämä kesä on, jos asiat menevät niin kuin kuvittelen, tasapainoilua työn ja levon välillä. Työtä on paljon, voi olla, että liikaakin. Pitäisi kirjoittaa kaksi kirjaa ja kääntää kaksi, tosin nämä käännökset ovat keveitä. Ja sitten on vähän muutakin, pienempää hommaa. Kun koko kansantalous ja viestintäala varsinkin kärvistelevät taloustaantumassa, ei voi valittaa. Täytyy olla tyytyväinen, että on työtä eikä ilmeisesti tarvitse aloittaa syksyä tyhjätaskuna.
Toinen asia on sitten se, että minullakin olisi levon tarvetta. En oikein edes muista, koska olisin ollut pidennettyä viikonloppua pidemmällä lomalla, siis ollut kokonaan tekemättä mitään työhön liittyvää. En ehkä tietäisi miten kokonaan lomalla ollaankaan. Voi olla, että keksisin jonkun projektin, joka sitten kuitenkin muuttuisi joksikin työn tapaiseksi.
En pidä tätä pahana. Itse asiassa olen yhä vain todella iloinen siitä, että onnistun punomaan elämäni asiat niin hyvin yhteen. Eikä työ ole vastenmielistä, joskus vähän tylsää, toisinaan hankalaa, ajoittain väsyttävää, joskus lepokitkasta flow-tilaan pääseminen vie aikaa. Kirjoitettavaa on tänä kesänä varmasti melkein miljoona merkkiä, todella paljon. Mutta huomaan, että melkein kaikki kirjoitettavani on jonkun muun ajatuksia, ei omiani. Siis käsityötä ja aivotyötä enemmän kuin sydäntyötä. Koskakohan tulisi se aika, että voisi taas hiljentyä kuulostelemaan omaa itseään ja kirjoittamaan omia ajatuksiaan?
Mutta levätä silti täytyy. Paras leponi ovat ruhtinaalliset yöunet ja hitaat aamut. Toinen lepo on tämä ihana luonto täällä. Kolmas lepo on liikunta ja kaikenlaiset käytännön työt täällä maaseudulla. Neljäs lepo ovat ihmiset, joiden kanssa on kiireetöntä aikaa. Viides lepo, joka tältä kesältä ei vielä ole alkanutkaan, ovat kulttuuritapahtumat: kesäteatterit, konsertit ja häppeningit. Ne, jotka seuraavat kulttuurielämää lähinnä Hesarista, eivät voi aavistaakaan, kuinka elävää ja syvältä käyvää kulttuurielämää näilläkin leveyksillä eletään!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)