Työstä ja levosta

Nilsiässä, surkeassa, suorastaan syksyisen tuntuisessa säässä. Olen istunut sisällä koko päivän ja tehnyt ihan ihmeen ahkerasti töitä. Olisi ollut mukavaa päästä lenkille vetreyttämään jäseniä, mutta on niin koleaa, sateista ja tuulista, ettei ulos viitsi mennä. Niinpä katsoin tällaisten iltojen varalle Nilsiän kirjastosta lainaamani elokuvan, tällä kertaa Klaus Härön Näkymättömän Elinan. Se oli hyvä.

Kesää on mennyt jo kaksi viikkoa, ensimmäinen Helsingissä töissä ja perheasioissa, ja nyt viime tiistaista lähtien maalla. Lapset ovat viikon olleet isällään ja ovat vielä viikon. Olen ollut kiireinen ja väsynyt, vähitellen olen täällä metsän keskellä elpynyt. Blogien kirjoittaminenkin on parina kuukautena jäänyt, kun kerta kaikkiaan ei ole ollut aikaa eikö voimaa.

Tämä kesä on, jos asiat menevät niin kuin kuvittelen, tasapainoilua työn ja levon välillä. Työtä on paljon, voi olla, että liikaakin. Pitäisi kirjoittaa kaksi kirjaa ja kääntää kaksi, tosin nämä käännökset ovat keveitä. Ja sitten on vähän muutakin, pienempää hommaa. Kun koko kansantalous ja viestintäala varsinkin kärvistelevät taloustaantumassa, ei voi valittaa. Täytyy olla tyytyväinen, että on työtä eikä ilmeisesti tarvitse aloittaa syksyä tyhjätaskuna.

Toinen asia on sitten se, että minullakin olisi levon tarvetta. En oikein edes muista, koska olisin ollut pidennettyä viikonloppua pidemmällä lomalla, siis ollut kokonaan tekemättä mitään työhön liittyvää. En ehkä tietäisi miten kokonaan lomalla ollaankaan. Voi olla, että keksisin jonkun projektin, joka sitten kuitenkin muuttuisi joksikin työn tapaiseksi.

En pidä tätä pahana. Itse asiassa olen yhä vain todella iloinen siitä, että onnistun punomaan elämäni asiat niin hyvin yhteen. Eikä työ ole vastenmielistä, joskus vähän tylsää, toisinaan hankalaa, ajoittain väsyttävää, joskus lepokitkasta flow-tilaan pääseminen vie aikaa. Kirjoitettavaa on tänä kesänä varmasti melkein miljoona merkkiä, todella paljon. Mutta huomaan, että melkein kaikki kirjoitettavani on jonkun muun ajatuksia, ei omiani. Siis käsityötä ja aivotyötä enemmän kuin sydäntyötä. Koskakohan tulisi se aika, että voisi taas hiljentyä kuulostelemaan omaa itseään ja kirjoittamaan omia ajatuksiaan?

Mutta levätä silti täytyy. Paras leponi ovat ruhtinaalliset yöunet ja hitaat aamut. Toinen lepo on tämä ihana luonto täällä. Kolmas lepo on liikunta ja kaikenlaiset käytännön työt täällä maaseudulla. Neljäs lepo ovat ihmiset, joiden kanssa on kiireetöntä aikaa. Viides lepo, joka tältä kesältä ei vielä ole alkanutkaan, ovat kulttuuritapahtumat: kesäteatterit, konsertit ja häppeningit. Ne, jotka seuraavat kulttuurielämää lähinnä Hesarista, eivät voi aavistaakaan, kuinka elävää ja syvältä käyvää kulttuurielämää näilläkin leveyksillä eletään!