Meillä vietettiin tänään kesäkauden päättäjäisiä, lämmitettiin savusauna ja paistettiin lettuja. Pulahdin järveenkin, vaikka kylmää oli. Huomenna on suuri siivous- ja pakkauspäivä ja mustalaisleiri muuttaa sitten takaisin helvettiin.
No jaa, en minä kotiin paluuta oikeastaan niin helvetillisenä pidä. On siinä puolensakin. Yksi tärkeimmistä hyvistä puolista kannaltani on, että pääsen ihmisten ilmoille helpommin. Pitkien Nilsiän-kesien ainut huono ulottuvuus on se, että täällä ei juuri ole kaltaista seuraa. On kauheasti lapsia ja sitten on isovanhemmat, mutta ei ystävää. Helsinkiin paluu tietää hauskoja viikonloppuja Minervan ja muiden ystävien kanssa.
Huomaan kyllä ilokseni, että olen oppinut yhä paremmin nauttimaan yksinolosta. En ole tänä kesänä pudonnut minkäänlaiseen yksinäisyyden kuoppaan, joskus aiemmin niin on käynyt. Minulle arjessa riittää oma ja kuolleiden runoilijoiden seura ihan ihmeen hyvin. Niin ja Yle Radio 1, mikä ihana elämänkumppani! Puhuu (lähes) aina viisaita kauniilla äänellä. Ajatus jostakusta lähi-ihmissuhteesta tuntuu todella kaukaiselta, lähinnä kauhean työläältä. En jaksaisi minkäänlaisia pettymyksiä enkä harmeja, en hankalaa sopeutumista toisen elämäntapoihin, en mitään, mikä veisi yhtään energiaa. Ymmärrän kyllä, että tarvitsen läheisiä ihmisiä ja ajatusten harjoitusvastustajia. Toivon, että huomaan itse ajoissa, kun ajatukset alkavat pyöriä liian pientä ympyrää. Jos en huomaa, niin huomauttakaa!
Se, mikä Helsinki-elämässä eniten rassaa, on arjen aikataulu. Nyt kun on kolme koululaista harrastuksineen, aikataulu muistuttaa esterataa. Kun vielä koko ajan on jotain erikoista ja poikkeuksellista, kaverin synttärit, retki, säestystunti ja ties mikä, tällä esteradalla esteen paikka muuttuu koko ajan. Arjen aika pätkittyy pikku palasiksi ja kauheaksi määräksi muistettavaa ja huolehdittavaa. Silti minusta lasten kanssa arkielämän eläminen on todella ensiarvoisen tärkeää, en halua paeta vanhemmuutta paikkaan nimeltä työpaikka.
Täällä maalla on saanut elää metsä- ja vatsa-aikaa: nukutaan silloin kun nukuttaa, syödään kun on nälkä. Ajalla maalla on toki muitakin ulottuvuuksia: on aurinkoaika, sadeaika, marja-aika, uima-aika. Luonnossa olemisen kautta mieli on ollut koko ajan vuorovaikutuksessa ihmisen aikaa suurempien voimien ja aikojen kanssa.
Tämä tällainen aika on kauhean hedelmällistä ja ravitsevaa myös työni kannalta, jota ei oikein edes voi erottaa siitä, minkä katson kaikkein syvimmäksi elämäkseni. Se on ajattelemista, tuntemista ja ymmärtämistä. Täältä maalta minä kerään ne ainekset, joista vuoden mittaan jalostan erilaisia kirjoituksia ja ison osan niistä myös teen täällä.
Toki mielen omaehtoinen, hidas aika jatkuu myös Helsinki-elämässä, mutta ajoittain ja oikeastaan säännönmukaisesti se joutuu ristiriitaan arjen pätkittäisen ajan kanssa. Koen, että elämän kuuliaisuustehtävä on elää molemmissa ja selvitä ristiriidassa jotenkin...
Ryhdyin kirjoittamaan tätä blogia juuri siksi, että kesäaika on niin erityistä ja erilaista kuin kaikki muu aika. Kun kesänvietto nyt päättyy, päättyy myös tämä blogi - tältä kesältä. Jatkan toki kulttuuri- ja kirjallisuusblogiani nimeltä Mielen ruokaa http://mielenruokaa.blogspot.com/ ja alan toden teolla kirjoittaa blogia Sormet savessa, pää pilvissä http://sallakorpela.blogspot.com/
Kiitokset mielenkiinnosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti