Saavuin lasten kanssa maalle viikko sitten. Matkustimme ensimmäistä kertaa junalla ja se onnistui yli odotusten. Lapset olivat isän luota lähtiessään pakanneet fiksusti, tapasimme hyvissä ajoin Lahden asemalla, meillä oli matalalattiajuna ja saimme hyvät paikat. Ruokakin junassa oli tyydyttävää.
Säät ovat hellineet muutamaa viime viikolla koettua epävakaisempaa päivää lukuun ottamatta. Nytkin on lähempänä +30 C. Ihanaa!
Ja mikä ihaninta: olen ihan oikealla lomalla. Ei töitä. Levottomuuden ja työtahdin hellittämiseen meni muutama vähän kireä päivä, mutta nyt olen niin lomautunut, että tämän blogin kirjoittaminenkin tuntuu melkein työltä. Sallin itselleni avata sähköpostin vain kahdesti viikossa. En ole niin nuuka siitä, kulkeeko puhelin mukana.
Paras lomailo on ollut lukea kaunokirjallisuutta. Tavallisessa arjessa minulla on siihen hyvin vähän aikaa. Nyt olen pannut ahmimisvaihteen päälle. Makailen vain Baden-Badenissa uimapuvussa ja LUEN. Mikä ylellisyys, makailla vain ja antaa oman mielikuvituksensa seikkailla kuvitteellisten hahmojen draamoissa ilman mitään vastuuta mistään. Oikeastaan ei tekisi mieli tehdä mitään muuta.
Ensin luin loppuun jo kaupungissa aloittamani Leena Parkkisen Sinun jälkeesi, Max. Se oli vaikuttava ja kiehtova, mutta ei kuitenkaan koskettanut kauhean syvältä. Nyt on menossa kirjakaupan pokkarialesta nappaanami amerikkalaisen Nancy Thayerin Kuumien aaltojen kerhon paluu. Tämä on keski-ikäisille tarkoitettua chick lit'iä. Ostin sen siksi, että se ilmiselvästi kertoo naisten välisestä ystävyydestä, asia joka kiehtoo minua sekä elämässä että kirjallisuudessa.
Kirjassa harmittaa muutama amerikkalaisuus ja käännöskin vähän tökkii. Luen suomen kielestä läpi ihan suoraan, miten repliikit on amerikanenglanniksi kirjoitettu ja muutama kulttuurinen kömmähdyskin sieltä on löytynyt. Toiseksi en tajua, kun kirjan naiset ovat niin kiinnostuneita olemaan seksikkäitä. En tajua, mikä suure, määre tai arvo se voi naisille olla? Ja mitä ihmettä se tarkoittaa? Jotain ulkopuolelta määriteltyä, tavoiteltavaa ominaisuutta, jolla houkutellaan miehiä? Eikö ole paljon kauaskantoisempaa ja kestävämpää pyrkiä olemaan oma persoonallinen itsensä. Kaikki ulkoiset ominaisuudet rapistuvat, persoonallisuus voi säilyä ja kukoistaakin vanhemmiten. Jos joku viehätys tai rakkaus perustuu ulkoisiin ominaisuuksiin, on jo alkusoitossa selvää, että sekin kuihtuu. Ihmettelen, kun nämä romaanin naiset eivät tätä pysähdy pohtimaan. Ihmettelen sitäkin, miten yli viisikymppiset edelleen viitsivät niin suuresti kaihota elämäänsä miehiä. Eikö heille ole valjennut, että se todennäköisesti tarkoittaa jonkinasteista omaishoitajan pestiä ja palloa jalkaan. Myös naisten suuri kiinnostus ulkonäköön, vaatteisiin ja shoppailuun on aika pitkästyttävää.
Muuten kirja on oivaa luettavaa. Se on kertomus mutkikkaista ihmissuhteista ja herkullisimmillaan siitä, miten ihmiset osaavat käyttää valtaa ja olla toisilleen pirullisen ilkeitä hyvän käytöksen ja hymyn takana. Ystävyys ulottuu syvemmälle ja kunnioittaa ihmisen persoonaa paremmin kuin sukulaissuhteet, siitä tämäkin kirja todistaa.
Ei kun ahmimaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti