New Yorkissa. Ensimmänen vastaan lyövä vaikutelma on melu. Jatkuva, nytkin klo 4 aamuyöllä jetlagia valvoessani sisälle asuntoon kuluu iPhonen desibelimittarin mukaan 50 dB humina, johon sekottuvat liikenteen, kaduilla kulkevien ihmisten, talojen seinissä hurisevien ilmastointilaitteiden ja ties minkä äänet. Myös majapaikassamme on tällainen ilmastointi, jota onneksi juuri nyt ei tarvitse käyttää. On kuuma, muttei liian.
Meteli palauttaa minut vahvasti omiin New Yorkin -vuosini 1996-1999. Asuimme silloin East 47 Streetin ja 2 Avenuen kulmassa samassa talossa kuin Imelda Marcos ja Aatos Erkko, silloisen työnantajani kustannuksella tietysti. Talo oli täkäläisittäin vähintään tasokas ja uudehko, mutta sielläkin kesäisin joka huoneen ikkunan alla pärisi viilennin. Olin suurimman osan noista vuosista raskaana, odotin täällä ensimmäisen ja toisen lapseni. Raskaus kevensi untani ja mikä tahansa 2. Avenuella ujeltava hälytysajoneuvo herätti minut. Toista lasta odottaessani opin kuuntelemaan öisin Bachin soolosellosarjoja, koska ne olivat parasta hiljaisuuden korviketta. Nyt mainittu lapsi vetelee itse 1. partitaa sellolla. Kun hän aikoinaan 6-vuotiaana aloitti sellonsoiton, esittelin kuuntelemani Mstislav Rostropovitsin levytyksen hänelle. Sellistin nimi taipui tytön suussa muotoon "Sipulisilppu", millä nimellä hänet onkin perheessämme siitä lähtien tunnettu.
Tämä on minulle ensimmäinen kerta kaupungissa 14 vuoteen. Matka järjestyi, kun M. sai lainattua tuttavansa asuntoa tämän poissa ollessa. Seurueeseen kuuluu myös M:n äiti sekä sisarentytär. Asunto on East 10 Streetillä 3. ja 4. Avenuen välissä, oikein hyvällä paikalla.
Kuvassa newyorkilaiseen arkeen kuuluva helvetinkone.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti