Tänään oli retkipäivä. Minun on jo pitempään pitänyt tehdä matkailujuttu Porvoosta, joka on suosikkiretkikohteeni. Keväällä suunnittelin reissua lasten kanssa, koska hekin rakastavat Porvoota, mutta aina tuli jotain muuta. Tänään sitten menin yksin ja ajoin bussilla. Olin heti tyytyväinen, että olin itsekseni. Jäi aikaa katsella ja fiilistellä, tehdä muistiinpanoja sekä kynällä että kameralla.
Porvoo todella on kuin korurasia. Suurenmoinen tiivistymä historiaa, kulttuuria ja kaunista katseltavaa alueella, jonka hahmottaa ja ottaa hetkessä haltuunsa. Jos haluaa lähteä Helsingistä vähällä vaivalla muihin maisemiin tuulettumaan, Porvoo on oikea osoita. Onnenkantamoisen johdattamana satuin vieläpä oikeaan paikkaan syömäänkin, uuteen ravintolaan nimeltä Johans. Söin pieniä tapaksia ulkosalla jokirannassa. Annos oli ehkä kalliinlainen, mutta oikein hyvä. Muistoksi ostin pienen (todella pienen) suklaapuodin konvehteja juhannuspiknikille.
Retkeillessäni hellin ajatusta, joka on viime aikoina muhinut mielessäni muulloinkin. Jos elän vanhaksi ja olen terve, haluan tulla vanhana reppuselkäkosmopoliitiksi. Siis semmoiseksi, joka lähtee kevyesti minne tahansa. Olisihan se hauskaa, jos ikäihmisenä olisi rahaa hankkia itselleen mukavuuksia, mutta tavallaan vielä parempi, jos ei olisi mukavuuksista riippuvainen. Sitten kun aikaa, olisi vielä silmät, joilla katsella, ymmärrys, jolla hahmottaa, uteliaisuutta, joka vie paikkoihin ja jalat joilla mennä. Vielä toivon, että tulisin paljon nykyistä paremmaksi ottamaan kontaktia ja kuuntelemaan kaikenlaisten ihmisten tarinoita ilman, että omat ennakkoluuloni, -odotukseni ja -tuomioni tulevat tielle. Sitä todella toivon!
Porvootakin vahvempi fiilistelyn aihe ovat viime päivinä olleet Ruotsin kuninkaalliset häät - omaksi yllätykseksenikin. Itse en alun perin ollenkaan suunnitellut katsovani niitä, suunnitelmissa lauantaina oli vain viettää iltaa yhdessä I:n ja V:n kanssa. Mutta V on sellainen romantikko, ettei olisi tullut kuuloonkaan jättää katsomatta häitä. Kun en seuraa iltapäivälehtiä enkä naistenlehtiä, en ole mitenkään erityisemmin perillä sen enempää kruununprinsessasta, Danielista kuin heidän suhteestaankaan. Mutta tästä nuoresta parista televisionkin kautta välittynyt lämmin tunnelma lumosi, ja niinpä tuijotimme televisiota kahteen saakka yöllä ja analysoimme kaiken läpi. Daniel hoiti homman kotiin puheella, joka nähdäkseni teki suuren palveluksen kaikille, jotka sitä kuuntelivat. Tällä tavalla, tällä tasolla voi ja pitää odottaa rakkautta aviomiehiltä. Nykyisten nuorten miesten parhaimmisto jo yltää naisten kunnioitukseen kumppanina ja osaa olla kommunikatiivinen. Hurraa! Jospa olisivat jo vähitellen jäämässä taakse ne ajat, joina nuoret naiset biologisen kellonsa pakottamina ja omasta tasostaan siinä tilanteessa tinkien joutuvat vetämään perässään vastentahtoisia, sulkeutuneita sulhasia, jotka mieluummin menisivät ryyppäämään kavereidensa kanssa. Toiseksi päättelimme, että Daniel on parasta, mitä Ruotsin monarkialle voi tapahtua ja samalla ruotsalaisen demokratian kukkanen. Ruotsin kaltaisessa yhteiskunnassa kuninkaalliset joutuvat loppujen lopuksi olemaan nöyristä nöyrimpiä kansan ja hallituksen palvelijoita, ja koko kuningashuone menettäisi legitimiteettiään vielä nopeammin kuin se nyt menettää, jos se eläisi muunlaisilla säännöillä kuin normaalit kuolevaiset. Vielä senkin tulin ajatelleeksi, ettei monen vuoden odotus pariskunnalle mitään pahaa tehnyt, päinvastoin. Kasvavien neitojen äitinä melkein toivoisin, että voisin aikanaan odotuttaa omia vävykandidaattejani vuosikausia, niin jäisivät onnenonkijat ojanvarteen ennen kuin ehtivät aiheuttaa suuria tragedioita!
Kaunista, kaunista ja toivoa herättävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti