Hiljaiseloa toisessa todellisuudessa

11.6.2008

Kolea sadepäivä Nilsiässä, jo kolmas tällainen peräkkäin.

Matkustimme maalle lauantaina viikko koulun päättymisen jälkeen. Viimeinen Helsingin-viikko oli yhtä hulinaa, lapsista purkautui monenlaisia koulun päättymisen paineita ja he kävivät vähän ylikierroksilla, Okko varsinkin. Tuli serkkupoika Ville maalta. Jatkettiin uuden asunnon täydennysrakentamista. Päättäjäispäivän ilta huipentui siihen, että vein keinulaudasta leukaansa saaneen Eevan Dextraan paikattavaksi, tuli kuusi tikkiä. Sunnuntai-iltana meillä pidettiin ilotaloyhdistyksen vuosikokous. Tiistaina vietettiin mummin synttäreitä hienossa ravintolassa, hyvä idea, mutta Okko järjesti melkoisen shown, josta jäi paha mieli. Minulla oli joka päivä ja välillä illallakin työmenoja. Perjantaina sitten oli Johnin ja Leenan häät, hienot juhlat, hyvät ruoat ja hieno sääkin. Lauantaina siis päästiin matkaan.

Sunnuntai meni tavaroita järjestellessä ja kauppaostoksilla, illalla paistoin maalaiselämän alkamisen kunniaksi viisi pellillistä pizzaa.

Maanantaina sitten iski väsymys, oikein toden teolla. Vaikka menin ajoissa nukkumaan, heräsin vasta 9.40. Toimin koko päivän kuin hidastetussa elokuvassa, en olisi pystynyt nopeuttamaan tahtia, vaikka olisin yrittänyt. Mutta hyvä niin. Ymmärsin potevani paitsi viimeisen kouluviikon ja sen jälkeisen hulinaviikon, myös koko kevään ponnistusten jälkeistä väsymystä, joka oli vähintään luonnollista. Tätähän olin odottanut, pääsyä maalle, toiseen todellisuuteen, missä voi antaa väsymyksen tulla.

Töitä tosin on mukana ja niitä olen myös tehnyt jonkin verran. Viisi vuotta vanha modeemi tosin lakkasi toimimasta, joten eilen kävimme Kuopiossa hakemassa uuden. Niin koleaa oli, että reissulle pukeutuessa piti antaa periksi ja pukea sukkahousut. Tytöt pääsivät ensimmäistä kertaa elämässään Kuopion kuuluisaan kauppahalliin. Heti pääovesta vasemmalla on sellainen leipomoliike, josta saa niin hyviä karjalanpiirakoita kuin ylipäätään kaupasta voi saada. Ostettiin myös makeat herkut, minä ostin perinteikkään Truben omenatortun palasen, joka oli aivan suussasulava ja niin suuri, ettei loppupäivänä tarvinnut juuri muuta syödäkään.

Täällä on siis vietetty hiljaiseloa, polteltu tulta takassa, katseltu elokuvia, tehty palapelejä, pelattu monopolia, leivottu ja tehty hissun kissun kaikenlaisia pikkuhommeleita. Ihan hyvä. Jos olisi lämmintä ja ihanaa, saattaisi iskeä paratiisistressi. Nyt ei kaipaa mitään stressiä.

Nuorisoa pitää kehua. Heti sunnuntaina pojat Okko, 11, ja Ville, 14, ottivat ja panivat laiturin paikoilleen, tietysti vaarin neuvojen mukaan, mutta vaarin kastelematta varpaitaan veteen. Samoin nämä jannut ovat huoltaneet kaikki talon polkupyörät, lämmittäneet saunan oikeaoppisesti sekä pesseet auton. Minun hommani aivan konkreettisesti helpottuvat, kun pojat, ja tytötkin alkavat niitä tehdä.

Serkusparvi viihtyy täällä, mutta viihtyy tosiaan keskenään. Toisinaan pitää selvitellä jonkun pahaa mieltä tai keskinäistä kärhämää, etsiä kateissa olevia työkaluja tms., mutta tuntuu jo vähemmän työläältä kuin viime vuonna. Pääsen jo välillä hetkeksi yksin lenkillekin. Tunnelma on leppoisa.

Elämä on juuri niin hyvää ja mallillaan kuin voi. Minulle on ihan ehdottoman tärkeää ja hienoa, että pääsen kesäksi maalle olemaan hiljaa ja poissa levottomuuden houkutuksista. Hiljaisuudessa kaikki kasvaa, kypsyy ja paranee.