Muisto

Pariisiin liittyy kaikilla keski-ikäsillä muistoja. Matkaseurani on käynyt täällä usein ja varsin äskettäinkin, ja olemme kulkeneet osin heidän muistojensa ja niiden synnyttämien odotusten perässä maisemissa, ravintoloissa ja taidemuseoissa. Tämä sopii minulle, sillä tavoin jaamme tarinoita ja tulemme entistä läheisemmiksi.

Omasta edellisestä Pariisin-matkastani voi olla peräti neljännesvuosisata. Mahdollisesti pysähdyimme täällä silloisen poikaystävän, nyt jo entisen aviomiehen kanssa muutama vuosi myöhemmin interraililla, mutta siitä en muista mitään.

Sen sijaan heinä-elokuussa 1989 olin Pariisissa ystäväni O:n kanssa - terveisiä! Ostimme seuramatkan, johon sisältyi kahden tähden hotelli jossain Pigallen-Montmartren suunnalla, en muista tarkemmin. Hankimme matkan käyttörahat viikon kirpparipöydällä Hietalahden torilla ja käytimme niistä huomattavan osan Pariisin isolla kirpparilla Clignancourtissa. Söimme eksoottisessa etiopialaisessa ravintolassa, lorvehdimme kirjakaupoissa. Paikkoja en muista, enkä yksityiskohtia, minkäänlaisia maisemia ei ole painunut mieleeni, sen sijaan reissuun liittyy unohtumaton tarina.

Olin saman kesän alussa tavannut yhden sveitsiläisen pojan, kutsuttakoon häntä tässä ML:ksi. Olin tavannut hänet lautalla matkalla Viroon. Sehän oli vielä neuvostokomennon aikaa, mutta perestroika oli jo avannut ovia ja Tallinnassa järjestettiin jokin suuri nuorille suunnattu kansainvälinen historiakonferenssi, johon minä olin menossa poliittisen historian pääaineopiskelijana. Hän oli menossa samaan konferenssiin henkilökohtaisista syistä: hän oli sukutaustaltaan 100% virolainen, emigranttien jälkeläinen, ja oli siis matkalla ensimmäistä kertaa isiensä maille. 

Onneton kaveri rakastui minuun siinä Georg Otsin kahvilapöydässä päätä pahkaa ja aivan tolkuttomasti. Jälkikäteen ajatellen ainut selitys tälle rakastumiselle oli, että olin ensimmäinen hänen koskaan tapaamansa ugrityttö, joka ei ollut hänelle mitään sukua. Poikaparka oli etsimässä itseään ja tapasi sitten minut. Oma syyni siihen, että tuttavuus hänen kanssaan jatkui kahvilarupattelua pitemmälle oli, että nuolin tuoreita haavoja Suuren Nuoruudenrakkauden jäljiltä ja olin kovin allapäin. En uskonut, että kukaan enää koskaan voisi kiinnostua minusta. Sitten tuli tämä.

No, Tallinnassa en tainnut päästä konferenssiin saakka ollenkaan, pyörimme hänen ja hänelle osoitettujen virolaisten isäntien kanssa kaupungilla. Kun kävi ilmi, että olin O:n kanssa myöhemmin kesällä tulossa Pariisiin, hän halusi ilman muuta tulla tapaamaan meitä sinne. 

ML vei meitä hienoihin ravintoloihin ja hukutti minut kuin myös matkaseurani kohteliaisuuksiin ja hemmotteluun. Hän oli toisaalta myös vilpittömän järkyttynyt kahden tähden hotellimurjustamme (are you sure you are all right there?) ja Clignancourtista ostamastani vihreästä mokkaminihameesta. Hän kirjoitti riipaisevia rakkauskirjeitä sekä ennen että jälkeen tapaamisemme. Luin niitä liikuttuneena. Viisas O näki asian todellisen tilan jo tuolloin.

Myöhemmin saman vuonna matkustin hänen luokseen jouluksi ja meistä tuli pari reiluksi vuodeksi. Antauduin hemmottelulle ja palvonnalle, se oli kermavaahtoa haavoilleni. En koskaan ollut rakastunut häneen, mutta ajattelin, että tällaisen hyvän ja kiltin miehen Universumi nyt minulle lahjoitti, kuinka sellaisesta voi kieltäyä. Kunnes vähitellen jo Pariisissa ilmenneet eroavaisuudet välillämme paljastuivat koko laajuudeltaan ja huomasimme pikku hiljaa kumpikin, ettei meillä ollut juuri mitään yhteistä. Hänen rinnallaan minulle olisi ollut varattuna rooli rikkaan miehen kodin hengettärenä Geneven hienostokauounginosissa. Sitä varten minua jo varustettiin kalliilla koruilla, varakas mieshän osoittaa vaurauttaan kuljettamalla rinnallaan raskaasti korustettua naista. Kirpparilta ostettu nahkainen minihame ei ollut vielä mitään, pahempaa oli, kun menin farkuissa ja ilman em. koruja ravintolaan.

Hän oli insinööri, minä humanisti. Rakastin ja opiskelin kaunokirjallisuutta, hän ei kummallisesta kielihistoriastaan johtuen (oman kertomuksensa arvoinen tapaus) pystynyt edes lukemaan sitä. Hän halusi viettää lomat Club Medissä ja kalliissa välineurheiluharrastuksissa, minä halusin nähdä oikeaa maailmaa enkä piittaa laskettelusta tai muustakaan urheilusta pätkääkään, hänellä oli minuuttiaikataulu joka päivälle, minulla taas taipumus ja halu mennä tunnelman mukana. Vaikka luksus on kivaa, olen kuitenkin ytimeltäni pohjoismainen raatoakka, itsellinen ja omapäinen, ylpeä itse tehdystä elämästä ja itse tienatuista, vaikka kuinka vaatimattomista rahoista. We gave it a year. Erosimme hyvässä tunnelmassa, ilman itkuja. Kun juttu ei ollut sisimpään saakka ulottunut, ei ulottunut erotuskakaan. Hänkin oli sen vuoden aikana tokeentunut laivalla kokemastaan tilapäisestä ugritytön aiheuttamasta mielenhäiriöstä. Joskus uupumuksesta pökertyneinä naapurini ja matkatoverini M:n sohvalla maatessa tämä juttu naurattaa. Joo-o, kyllä olisi elämä Genevessä ollut ihan kauheaa, liehumista boutiquesta ja kauneushoitolasta toiseen.

Jäihän siitäkin silti käteen jotakin. Kasa upeita koruja, odottavat pahan päivän varana lipastossa. Geneven yliopiston Certificat d'Etudes Françaises Modernes, jonka rohkaisemana suoritin myös silloisen valantehneen kielenkääntäjän tutkinnon, sekä alku lehtinaisen uralle. Kun nimittäin olin lähdössä Sveitsiin, silloisen duunini pomo kehotti minua kirjoittamaan sieltä juttuja ja myymään niitä lehdille palattuani. Minähän kirjoitin, kuusi isoa juttua, joista sain myytyä peräti neljä! Yksi ostajista on toimeksiantajani edelleen.