Tänään sitten lähdetään Helsinkiin. Oikeastaan olemme olleet viime perjantaisesta saapumisesta asti lähdön tunnelmissa. Kaikkia kasseja ei ole purettu. Vaikka on vielä nautittu ihanasta kesäsäästä ja kesäelämästä, uitu ja otettu aurinkoa, on oikeastaan koko ajan puhuttu koulusta ja kaikesta siitä, mikä syksyllä taas alkaa. Lapsilla on ollut siinä mielessä vähän tylsää, että heidän serkuillaan alkoi koulu jo tämän viikon alussa.
Eilen sitten sää muuttui sateiseksi ja koleaksi. Tunnen itseni vanhanajan poppamieheksi, joka nousee jollekin harjanteelle haistelemaan ilmaa ja huomaa, että tuuli on kääntymässä ja jokin on peruuttamattomasti muuttumassa. Nyt on aika. On ihan hyvä hetki lähteä.
Lähteminen on kova homma, kun on kahden kuukauden ajan levitelty tavaroita pitkin tonttia. Tänne maalle ei jää nyt ketään eikä ole tietoa, koska joku tulee, joten huvila ja tilukset on kaiken varalta laitettava talvikuntoon. Itse tulen syyslomalla, mutta silloin voi tosiaan olla jo pakkastakin.
Päässä soi haikea kesän loppumisen musiikki, itse asiassa Stingin tulkinta vanhasta biisistä Windmills of my Mind; why did summer pass so quickly...
Alkusyksy on kuitenkin hyvää aikaa. Siihen liittyy vahvoja, lämpimiä tunnelmia. Keitetään mehuja, hilloja ja keittoja, paistetaan piirakoita. Juodaan punaviiniä ja teetä. Puetaan villasukat jalkaan (minä tosin käytän niitä ympäri vuoden, nytkin on jalassa). Ikkunoista kajastelee kynttilöiden valo. Äidit huutelevat hämärtyvässä illassa lapsiaan sisälle lämmittelemään ja aikaisin nukkumaan, kun huomenna on koulua taas. Tulee uusia kirjoja, opitaan uutta ja harrastetaan innolla. Mennään teatteriin ja elokuviin. Kesän keveiden kohtaamisten jälkeen yhteen jäävät ne, jotka todella rakastavat toisiaan. Palataan taivaan tuulista omaan pesään ja laitetaan sinne hyvä olo.
Siinä toivossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti