Vietämme tänään suvantopäivää täällä Haapsalussa, ystäväni I:n talossa. V perheineen lähti toissa päivänä, I:n äiti ja tytär ystävineen lähtivät muutama tunti sitten ja seuraava lössi saapuu ensi yönä. Muonavahvuuteen kuuluu tällä hetkellä I:n ja minun lisäkseni vain täti ja serkku ja kaksi koiraa. Toinen koirista on serkun omistama amerikan buldoggi, kauhea hurtta. Sitä ei voi päästää samoihin tiloihin toisen koiran kanssa, ja pihallekin koirat päästetään vuorotellen. Henkilökohtaisesti en käsitä tällaisten jättikoirien tarpeellisuutta ja viehätystä, mutta tässä huushollissa ovat seinät leveällä ja katto korkealla kaikella tavalla. Emäntämme parhaita piirteitä on tietty likinäköisyys, vieraanvaraisuus ja suurpiirteisyys ihmisten ja koirienkin suhteen. Sitä yritän häneltä oppia.
Yhtenä esimerkkinä tästä oli tosiaan se, että täällä viipyi lauantaista torstaihin ystäväni V. perheineen - ihmisiä, joita talon emäntä ei ollut koskaan tavannutkaan. Olen tutustunut V:iin, kun hänen vanhempi tyttärensä oli samaan aikaan samassa esikoulussa omien tyttärieni kanssa, sittemmin olemme lusineet vuosikausia yhdessä musiikkiopiston kahvilassa. Meitä yhdistää muun muassa kirjallisuus, jonka kautta hyvänpäiväntuttavuus on syventynyt henkilökohtaisemmaksi ystävyydeksi.
Niinpä vain he tulivat tänne, asettuivat taloksi ja alkoivat viihtyä. Kolhoosielämä perustuu siihen, että emäntä ei juurikaan emännöi eikä edes väitä tietävänsä kaikkea, mitä talossa tapahtuu. Kun on paljon sopeutuvaisia, yhteistyökykyisiä aikuisia, arjen vaiva on kevyttä: yksi käy kaupassa, toinen tiskaa, kolmas tekee ruokaa, jonka suhteen kunnianhimo ei ole korkealla. Se, joka ensimmäisenä aamulla herää, lataa perkolaattorin. Perkolaattorikahvi kuuluu talon erikoisuuksiin, se on todella kuumaa ja hyvää! Jokainen kaivaa kaapista aamiaiseksi mitä mielii. Lounas on joko eilisiä jämiä itsepalvelutyyliin tai sitten se syödään kahvilassa noin kahden euron pilkkahintaan. Illalla syödään nautiskellen yhdessä. Täällä saa paljon hyvää valmisruokaa, muun muassa todella herkullisia lihapullia. Kun niiden seuraksi tehdään vähän erilaisia salaatteja, siinä se sitten on.
Oli kivaa syventää ystävyyttä V:n ja hänen perheensä kanssa. Oli myös mukavaa jakaa ystäviä toinen toisilleen. Onnistuneet sokkotreffit. Nyt meillä on yhteisiä muistoja!
Oli myös ihana kuljeskella heidän kanssaan kaupungin katuja ja seurata ikään kuin kertausharjoituksena heidän ihastumistaan Haapsaluun: kauniiseen rantabulevardiin, idyllisiin puutaloihin, kirpputoreihin, käsityökauppoihin sekä hurmaaviin kahviloihin ja niiden suussa sulaviin leivoksiin. Sivumennen sanottuna löysin kirjakaupasta keittokirjan, jossa on esitelty Haapsalun kuuluisan kakkumestari Nadjan kakut ja niiden reseptit. Jospa onnistuisin tekemään esimerkiksi ihanaa vaarika-beseerullaa - eräänlaista vadelma-marenkikääretorttua, joka on kaikessa yksinkertaisuudessaan aivan loistava herkku.
Heidän lähdettyään olen tehnyt vähän kirjallisia töitä sekä omistautunut käsitöille. Se on ollut todella kivaa! Olin ostanut Suomesta Marimekon Napakettu-kangasta, todella villiä ja värikästä isokuvioista puuvillaa, josta ompelin yksinkertaisen, 60-luvun Jaqueline Kennedy -tyylisen kotelomekon. Se onnistui mainiosti. Kun täällä on saatavilla valtavat valikoimat kaikenlaisia käsityötarvikkeita, menin ja ostin sävy sävyyn helmiä ja sommittelin niistä kaulanauhan. Tämä on tuottanut paljon iloa!
Käsityön tekemisen ilo ja innostus ovat olleet minulle merkki siitä, että olen sentään levännyt. Muistan, kun tulimme tänne juhannuksen tienoilla ensimmäiselle lomajaksolle, lösähdin niin, että kauppaan meneminenkin tuntui ponnistukselta. Hirvitti jo, mahtaakohan toimintatarmo milloinkaan palata. On se palannut. Huomaan muutenkin olevani rennompi ja pehmeämpi, varmaan myös kanssaihmisille. Minulle tekee hyvää, kun ensinnäkin on mukavaa aikuisseuraa, rento meininki ja rajallinen vastuu esimerkiksi ruoasta ja muista hyvinvointipalveluista ja mahdollisuus välillä vetäytyä omiin oloihin. Liikunta on tosin helteen takia jäänyt vähemmälle. Olemme muutamina iltoina lähteneet kymmenen jälkeen kävelylle, kun kaupunki viimein on alkanut viiletä. Ilma on silloin ollut kuin linnunmaitoa, horisontti on kajastellut punaisena, ruusut tuoksuneet rantabulevardilla ja kaiken yllä on vallinnut hiljaisuus ja rauha. Toden totta: täällä ei kärsitä melu- eikä kuvasaasteesta, esimerkiksi neonvaloja ei ole, vaikka kaikki modernit kaupalliset palvelut ovat saatavilla. Olemme painaneet nämä iltahetket mieliimme: nämä ovat vuoden harvinaisia iltoja, huippuhetkiä.
Luin muutama päivä sitten loppuun amerikkalaisen Lionel Shriverin kirjan So Much for That, viiden tähden kirja. Se kertoo sairastamisesta Amerikassa ja läpivalaisee sikäläisen terveydenhuoltosysteemin karmivalla tavalla. Lisäksi se on aivan erinomaista kaunokirjallisuutta, todellinen pageturner. Nyt on menossa kirpparilta löydetty Erik Wahlströmin Tanssiva pappi, joka kertoo Uno Cygnaeuksesta. Ostin sen, kun se kertoo Suomen historian mielenkiintoisesta vaiheesta. Olen lukenut vajaan neljänneksen, eikä se ole oikein lähtenyt lentoon. Jotenkin kökköä stooria ja kökkö suomennos, olisi pitänyt tietysti saada alkukielellä. Lisäksi ärsyttää ihan tarpeeton, irrallinen seksuaalielämällä mässäily.
Seuraava porukka saapuu ensi yönä. Täällä pedataan sänkyjä, imuroidaan ja siirrellään tavaroita paikasta toiseen. Kun se alkaa toteuttaa itseään, seuraa grillausta ja mässäystä, aika paljon punaviiniä, erilaisia hankkeita, joissa käytetään vasaraa ja poraa, sekä desibelitason melkoinen nousu. En kuvittele pystyväni keskittymään mihinkään älylliseen. Sen sijaan mukanani on vielä yksi Marimekon puolipellavainen kangas, jonka aion ommella lautasliinoiksi ja hienoa pellavapitoista virkkauslankaa kukkahuivin tekemiseen.
Vielä viikko elämää toisessa todellisuudessa. Tartun siihen lujasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti