Tässä välissä on käyty maalla. Olimme siellä runsaan viikon, tosin A melkein koko ajan musiikkileirillä Lapinlahdella ja minä piipahdin kahden päivän työreissulla Helsingissä. Palasin suoraan kokouksesta lentäen. Heitin jakkupuvun pois, keitin teetä ja palauduin maalaisoloon.
Kumma juttu, miten erilainen se olo on. Ja miten hyvää se tekee.
Meni pari päivää ennen kuin osasin lomautua. Jatkoin kevätkauden kiireistä, väsynyttä touhuamista. Kulunut kausi on ollut tavattoman tiukka. Työtä on ollut - onneksi - ja lisäksi talohanke on vienyt kaiken liikenevän vapaa-ajan. On ollut monia sellaisia viikonloppuja, että maanantai niiden jälkeen on tuntunut lepopäivältä. Rakastan hanketta ja siinä mukana olevia ihmisiä, meidän kokouksemme ovat antoisia ja innostavia, mutta myös todella uuvuttavia. Usein niiden jälkeen olen ollut ihan pökerryksissä.
Tämä kaikki on varmasti tehnyt minustakin kireän, stressaantuneen touhottajan ja tokihan ainoana aikuisena ison lapsilauman kanssa touhua onkin. Mutta en osannut hidastaa tahtia, saati ryhtyä nauttimaan kesän iloista - toisin kuin lapset, jotka alkoivat heti puljata järvessä, iloita serkkujensa seurasta, tehdä elokuvia ja mitähän kaikkea. Olin luultavasti heidän silmissään tylsää seuraa, kun viipotin tuimana pitkin pihaa siivoamassa huussia, laittamassa aittaa järjestykseen ja huomauttelemassa hujan hajan lojuvista pyyhkeistä ja uikkareista, voista ja juustosta, jotka pitää panna jääkaappiin ja vaatimassa ettei saa katsoa höpöohjelmia telkkarista. Häpeäkseni tunnustan, että siinä touhussa jäi talviturkki heittämättä, vaikka oli helle. Sitten yhtäkkiä helle loppui, enkä minä arkajalka enää mitenkään voinut....
Kun olin muutaman päivän touhunnut ja muutaman yön nukkunut sikeää metsäunta, tuli sadepäivä ja jokinlainen lösähtäminen. Köllötin sohvassa lasten kanssa, katsoin heidän kanssaan videoita.
Siinä sadepäivänä sohvalla lapset ihan silminnähden nauttivat siitä, että minä vain olin. Pyrkivät kainaloon, kertoivat juttuja. He ovat kaivanneet minua sellaisena. Itsekin kaipaan itseäni sellaisena.
Pingotuksestaluopumisharjoitus: hengitän syvään, sisään ja ulos, monta kertaa. Kuuntelen hiljaisuutta tai mitä onkaan kuultavana määrättömän ajan. Tätä ja tällaista on juuri nyt. Otan sielun silmälasit pois ja annan maailman asioiden sumentua, saada parahultaiset ääriviivat - on vähemmän tehtävää ja korjattavaa. Tulkoot, olkoot ja menkööt, heitän rakkautta perään ja päästän irti.
Love, peace and understanding - pitäisikö hankkia joku oikein villi hippimekko, jolla muistuttelisi itseään tästä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti