Terveiset Haapsalusta, Länsi-Virosta. Tämä on ihana kaupunki. Helpoimmin tämän kaupungin saa sielunsa silmiin muistelemalla vanhojen Astrid Lindgrenin kirjojen kuvituksia - niiden tekijä Ilon Wikland oli kotoisin täältä. Kuvat eivät ole mielikuvitusta, vaan Tommin ja Annikan talo sekä Pepin Huvikumpu ovat täällä. Keskellä kaupunkia on iso vanha keskiaikainen linna ja kirkko ja kadut kiertyvät kehinä sen ympärille. Kaupungin puutaloarkkitehtuuri on omaa luokkaansa, ainakin kotimaiseen halki poikki pinoon - tyyliin tottuneen silmiin. Ei voi kuin ihailla, kuinka lyhyessä ajassa veljeskansa on elvyttänyt taloutensa sosialismin aikaisesta täystuhosta. Vanhaa rakennuskantaa on elvytetty ja vaikka kaikenlainen kaupallisuuskin on saanut jalansijaa, vanhassa kaupungissa eivät välky Coca-cola -neonmainokset. Kaupunki on kerrassaan suloinen, kuin korurasia. Turisteja on jonkun verran, mutta änkyräporot puuttuvat kokonaan. Bussilastilaumat kulkevat muualla. Se, että ystäväni I aikoinaan monien kiemuroiden kautta löysi tämän paikan, tuntuu samalta kuin olisi löytänyt kaupungin parhaan, mutta edullisen ravintolan jostain sivukadulta.
Olen täällä I:n vieraana, talossa, jonka hän osti 10 vuotta sitten. Talo on iso ja ihan hassu, vanha kommunalka, rakennettu alun perin sellaiseksi satakunta vuotta sitten. Täällä siis ei ole yhtään varsinaista salia, vaan suuri määrä hellahuoneita kolmessa kerroksessa, sen lisäksi on kaksi sivuasuntoa ja sekalaisia piharakennuksia. Remonttia on tehty kaikki 10 vuotta ja tehdään varmasti maailmanloppuun saakka. Sähköt on, samoin vesi ja länsimainen kylpyhuone (perinteisen neukkuaikaisen kakkatornin asemesta). Jos olisin 10 vuotta sitten ollut I:n kanssa tätä taloa katsomassa, olisin esittänyt voimakkaan epäilevän mielipiteen hankinnan järkevyydestä juuri siksi, että tämä on aivan loputon työmaa. Mutta nyt on pakko antaa tunnustusta, taisi I sittenkin olla kaukaa viisas. Täällä voi viihtyä isompi joukko sekalaista seurakuntaa, ja kaikilla on mahdollisuus kallisarvoiseen yksityisyyteen. Ja vielä kun keskeneräisyyteen ja vieraiden vastaanottamiseen suhtaudutaan rennosti, ikuinen remonttikin on siedettävää. Suureksi siunaukseksi on koitunut toisen sivuasunnon vuokralainen Anne. Hän on kuusikymppinen sivistynyt rouva, joka ennen eläkkeelle lähtöään oli jonkun rakennusliikkeen johtaja. Hän toimii I:n virolaisten remonttimiesten työnjohtajana ja muun muassa pelasti meidät hetkessä pulasta, kun viemäripumppuun meni jotain sopimatonta ja tukki koko systeemin.
Kun perjantaina saavuin tänne, tunsin oloni todella tervetulleeksi, minulle kun annettiin koko talon upein huone kivijalasta: täysin remontoitu, viileä ja tyylikäs kamari, joka on oikeastaan ajateltu I:n äidin käyttöön. Hyllyllä oli minibaari: kaksi lasia ja pikkupullot Cointreauta sekä punkkua ja tyynyllä suklaalevy. Porukka oli päätellyt, että tarvitsen hemmottelua, kun olen viimeiset viikot pitänyt kesäleiriä lapsilaumalle ja vanhuksille. Täällä tosiaan on ihan päinvastainen tilanne. Kukaan ei tunnu odottavan eikä vaativan minulta juuri mitään. Minun osuudekseni yhteisön hyvinvoinnin edistämiseksi näyttää suunnilleen riittävän se, että minulla on auto mukana ja vien välillä koko sakin kauppaan ja uimaan. Luxusta!
Kaupat ovat täällä oma nautintonsa. Kyllä täytyy olla niin, että virolaiset ovat jotenkin henkisesti notkeampia, ketterämpiä ja sielukkaampia kuin yksitotiset suomalaiset. Tuossa aivan sadan metrin päässä olevassa pikkukaupassa on paremmat ja laajemmat valikoimat kaikkea kuin Pitäjänmäen S-martketissa, myös Stockmannin herkun veroisia valmisruokia. Ja kun käytiin autolla isommassa marketissa, meinasi itku tulla! Kaikki neukkuaikainen tuhru on siivottu pois, tilalle on tullut keskieurooppalainen eleganssi ja pohjoismainen hygienia. Kun muut raahaavat Virosta viinaa, minä tuon autolastillisen ruokaa. Ja kaikki puoleen hintaan tai halvemmalla kuin Suomessa!
Olemme myös nauttineet paikallisen kauneushoitolan palveluista. Kävin eilen jalkahoidossa ja siistiyttämässä kulmakarvani, puolitoista tuntia huolellista hoitoa, summa alle 25 euroa. Toinen erityisen nautinnon lähde ovat kaupungin kahvilat. Müüriääre kohvikin leivoksia ei kannata yrittääkään kuvailla, kannattaa vain tulla maistamaan.
Kaiken muun ihanan lisäksi täällä pikkukaupungissa on rikas kulttuurielämä. Muutama päivä sitten päättyi vanhan musiikin festivaali, jonka kahdessa konsertissa olimme. Konsertti, jossa esitettiin Vivaldin kirjoittamaa sakraalimusiikkia pelkkien naisäänten ja pariodisoitinten voimalla oli aivan huikea. Yhteen kappaleeseen kuului harvinainen alttotrio. Tuumasin kirkon penkissä, että barokkisäveltäjät taisivat rakastaa tummia naisääniä, joiden käyttö väheni oleellisesti, kun musiikki tuli meluisammaksi ja äänten piti kantaa isojen orkestereiden yli. Tänään alkaa jousisoitinfestivaali, jonne olemme myös menossa. Viikonloppuna on maalaismarkkinat ja Mudapaev, jolloin kaupungin keskustaan kannetaan viitisenkymmentä kylpyammetta, jotka täytetään mutavellillä ja niihin sitten menevät ukot kylpemään. Odotamme kiihkeästi tätä elämystä.
Helle hellii ja on ihanaa ulkoiluttaa kaikkia monet vuodet kaapissa ummehtuneita hempeitä, kevyitä kesävaatteita kauniin kaupungin kaduilla.
Juuri nyt en voisi olla paremmassa paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti