Tämä juhannus

Vietin juhannuksen kaupungissa. Oikeastaan tämä juhannus oli kuin pieni, ylellinen ja eksoottinen konvehtirasia, jollaisen juuri äsken nautimmekin I:n kanssa kahvin kera. Ostin konvehdit viime maanantaiselta Porvoon-reissulta pikkuruisesta suklaatehtaasta Tuomiokirkon kupeesta. Ei siis kilokaupalla tusinatavaraa,vaan vähän mutta hyvä.

Eilen juhannusaattona minun piti kerätä kaikki sisuni ja tahdonvoimani ja tehdä valmiiksi viimeiset työn rippeet. Siinä meni iltapäivään saakka. Lähdin sitten bussilla I:n luokse, hänen uuteen asuntoonsa. Taivas oli harmaa ja ilma jotenkin painostava ja sateentuhruinen, mutta lähdimme siitä huolimatta kävelylenkille. Nyt tulee rasian eksoottisin konvehti: kävelimme pitkän lenkin tulevan asuinalueemme Jätkäsaaren ympäri. Satamatoiminta ja ilmeisesti jokin muukin tilapäiskäyttö on sieltä poistunut, eikä rakennustoiminta ole vielä oikeastaan alkanut. Alue näyttää enimmäkseen no mans landilta, mieleen tulee jokin hylätty DDR:läinen teollisuusalue. Siellä pääsee kävelemään lähes joka paikkaan. Jos Helsinki on juhannuksena tyhjä, niin Jätkäsaari se vasta tyhjä olikin. Löysimme tyhjillään olevan, unohdetulta näyttävän parakkikontin ja bajamajan. Siellä täällä oli suuria koneita, jotka näyttivät lojuvan orpoina. Siinä missä normijuhannukseen kuuluvat herkät kesäkukat, meidän juhannuskävelymme maisemana oli karu, mutta oudosti kiehtova asfalttikenttä, jonka raoista puski sitkeitä koivuntaimia ja rikkaruohoja. Muutama horsma sentään rehotti siellä täällä. Keskeltä valtavaa kenttää löytyi yllättäen tekonurmella päällystetty jalkapallokenttä. Ketkä siellä pelaavat, miten se on tullut sinne perustetuksi? Kaikki tämä kiihotti ihmeesti mielikuvitustamme, uteliaisuuttamme ja huumorintajuamme. I otti minusta kuvan, jossa vieressäni oli jokin mahtava Liebherr -niminen kone. Juhannusheila, nähkääs.

Illemmalla seuraamme liittyivät I:n äiti ja täti. Me neljä vahvaa miehetöntä selviytyjänaista söimme hyvän aterian, joimme hiukan kuohuviiniä, lähettelimme perheenjäsenillemme hyvän juhannuksen tekstareita ja analysoimme asiat halki Matti Vanhasesta 1960-luvun virkattuihin maitopussimattoihin.

Kaupunkijuhannus ei anna mitään syytä valvoa koko yötä, varsinkin kun olimme kaikki viime aikojen ponnistuksista aika väsyksissä. Sanoimme hyvää yötä klo 23 tienoilla ja minä hyppäsin bussiin 14. Koko matkalla Kampista Pitäjänmäelle bussissa oli lisäkseni yhteensä viisi ihmistä, kaksi iäkästä pariskuntaa ja yksi nuori nainen, kaikki selvin päin. Se oli helpotus - inhoan viikonloppuiltojen myöhäisiä bussivuoroja, kun niin suuri osa ihmisistä on epähygieenisessä humalassa. Mietin, millaisista juhannusjuhlista itse kukin bussin matkustajista mahtoi olla kotiutumassa ja tunsin jonkinlaista yhteenkuuluvuutta heidän kanssaan.

Tänä aamuna jatkoin lomanalusponnisteluja sulattamalla pakastimen. Aurinko paistoi ja oli lämmintä, minkä vuoksi valmistelin piknik-ruokia. Tarkoitus oli mennä I:n kanssa Munkkiniemen rantaan uimaan ja ottaa eväät mukaan. Väsymys vei hänet mennessään ja hän nukkui iltapäivään saakka, mikä oli tosi onnekasta. Maan vetovoima veti meitä kumpaakin vastustamattomasti puoleensa, niinpä jätimme rannan väliin ja makasimme koko iltapäivän ja illan nurmikolla Talissa. Pionit ovat juuri nyt anteliaimmillaan, kukaan ei pärisyttänyt ruohonleikkureita ja muutenkin oli rauhallista ja kaunista. Jatkoimme vahvasti terapeuttista, syvää ja laajaa oman elämämme, läheistemme ja maailman kiireetöntä analysointia - parasta mitä tiedän varsinkin, kun seura on näin tasokasta.

Mökkimaisema on mökkimaisema, mutta hoidetussa, kukkivassa urbaanissa puutarhassa on puolensa. Mistään suunnasta ei tuijota mikään vuohenputkipöheikkö tai hiirenkakkainen kaappi, jonka kimppuun juuri nyt olisi käytävä. Tämä maisema sopi meille kummallekin erinomaisesti, koska olemme ennen muuta levon tarpeessa. Kesämökki on suurelta osin työleiri.